RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.04.2022/Pykälä 68
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Laina-ajan jatkaminen / Pyhän Henrikin Pyhiinvaellusyhdistys ry
KHALL 11.04.2022 § 68
129/02.05.03/2022
Kunnanhallitus on myöntänyt lainan Pyhän Henrikin Pyhiinvaellusyhdistys ry:lle 12.10.2020 (170 §) ja käsitellyt asiaa seuraavasti:
"LAINAN MYÖNTÄMINEN / PYHÄN HENRIKIN PYHIINVAELLUSYHDISTYS RY
Pyhän Henrikin Pyhiinvaellusyhdistys ry pyytää Säkylän kunnalta 30.000 euron lainaa 4 vuoden ajaksi. Takuuksi he esittävät esityslistan liitteenä olevaa 25.9.2020 päivättyä hankepäätöstä.
Pyhän Henrikin Pyhiinvaellusyhdistys ry:n hanke "Pyhän Henrikin tie eläväksi" on saanyt Leader-hankerahoituspäätöksen 25.9.2020. Koska hankerahat yhdistyksemme tilille saadaan maksatushakemusten kautta vasta jälkikäteen, jopa vasta puoli vuotta maksatushakemuksen lähettämisen jälkeen, he ovat arvioineet tarvitsevansa 30.000 euroa lainaa väliaikaisrahoituksena.
Hankkeen toteutusaika 03.08.2020 - 03.08.2022
Hankkeen kuvaus
Pyhän Henrikin tie eläväksi -hanke on alueiden välinen kehittämishanke, jonka päätavoitteena on matkailullisen ja kulttuurillisen brändin luominen Pyhän Henrikin reitille. Reitin eri kohteet ja toimijat kootaan koordinoidusti yhteen brändin alle selvitystyön jälkeen. Hankkeen jälkeen kohteet tekevät koordinoitua yhteistyötä, josta vetovastuu on sovittu yhteisesti. Pyhän Henrikintien markkinoinnissa huomioidaan etenkin ekologisuus, lähiruoka ja -matkailu. Hanke liittyy Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan ja sen toteuttamiseen haetaan EU:n maaseuturahaston osarahoitusta.
Hankkeen hyväksytty rahoitus on yhteensä 79.303,42 euroa.
ELY-keskus on päättänyt, että tukea myönnetään 50.754,19 euroa (Eu roopan unionin osuus + valtion osuus). Myönnettävä tuki ja muu julkinen rahoitus yhteensä on 80.0 prosenttia hankkeen tukikelpoisista kustan nuksista.
Kunnanvaltuusto hyväksyi 29.5.2017 periaatteen, jonka mukaan kunnanhallitukselle myönnetään oikeus yhteensä enintään 150.000 euroa/kalenteri vuosi tilapäisluottojen myöntämiseen yhteisöjen ja järjestöjen alue-, rakenne- ja maaseutupoliittisiin kehittämishankkeisiin. Laina-aika on korkeintaan 36 kuukautta.
Tilapäislainaa voidaan myöntää kunnan alueella toteutettaviin sekä kunnan toimintastrategiaa ja toimintasuunnitelmia tukeviin hankkeisiin, joiden pää asiallisena hyötyjinä ovat Säkylän kunnan asukkaat, paikalliset yhteisöt ja järjestöt tai kunta.
Kunnanhallitus päättää luoton myöntämisestä ja sen yksityiskohtaisista myöntämisehdois ta. Valtuus on voimassa 31.5.2021 saakka.
Esityslistan liitteet:
- ELY-keskuksen päätös tuesta kehittämishankkeeseen
Lisätietoja: Talous- ja hallintojohtaja Aino-Liisa Jalonen, puh. 02-8328 192
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää, että Säkylän kunta myöntää 30.000 euron tilapäislainan Pyhän Henrikin Pyhiinvaellusyhdistys ry:lle Pyhän Henrikin tie eläväksi -hankkeen julkisen tuen rahoitusosuuteen.
Myönnettävästä lainapääomasta peritään korkoa 0,5 %. Lainan voi nostaa
neljässä erässä. Laina on maksettava takaisin viimeistään 31.12.2022.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======"
28.3.2022 Pyhän Henrikin Pyhiinvaellusyhdistys ry on hakenut laina-aikaan pidennystä vuoden 2023 loppuun.
Perustelut:
"Olemme hakemassa hankkeellemme jatkoaikaa 3.8.2023 saakka, sillä monet seikat ovat vaikeuttaneet ja hidastaneet hankkeen etenemistä: a) Korona-pandemia b) hanke- koordinaattorimme sairastui. Jouduimme vain odottelemaan sairauden etenemistä ja lopulta työntekijä irtisanoi itsensä. Tästä seurasi noin puolen vuoden viivästys. c) Reittimme kulkee kymmenien maanomistajien mailla. Olemme päättäneet tehdä jokaisen kanssa viralliset maankäyttösopimukset, joiden loppuunsaattaminen on osoittautunut huomattavasti luultua työläämmäksi. Lopuksi totean, että kun loppumaksatus ELY-keskukseen lähetään vasta hankkeen päätyttyä, kestää useita kuukausia ennen kuin saamme rahat tilillemme."
Lisätietoja: Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Esittelijä Kunnanjohtaja Mäenpää Teijo
Päätösehdotus Kunnanhallitus jatkaa laina-aikaa anotulla tavalla 31.12.2023 saakka.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |