RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta
Pöytäkirja 12.04.2022/Pykälä 44
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kevään 2022 ympäristökatselmukset
ES ymplk 12.04.2022 § 44
205/10.03.00.07/2022
Keväisin järjestetyt luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden yhteiset ympäristökatselmukset ovat taas ajankohtaisia. Viime vuonna katselmuksia oli kaksi, toinen Euran ja Säkylän alueella ja toinen Huittisissa. Katselmuksessa kierretään katsomassa erilaisia rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun toimialaan liittyviä kohteita, joista on tehty ilmoitus tai joissa on todettu olevan jotain korjattavaa. Kohteiden joukossa on huonokuntoisia rakennuksia, ulkovarastoinnin epäkohtia sekä roskaamistapauksia. Katselmukset tehtiin viime vuonna toukokuun alussa ja niihin osallistuivat ympäristö- ja rakennustarkastajien lisäksi kaksi ympäristölautakunnan jäsentä. Viranhaltijat olivat kirjanneet etukäteen kohteita, jotka käytiin ympäristökatselmuksen aikana katsomassa.
Lisätietoja: Ympäristöylitarkastaja Johanna Thessler p.044 7307 423, johanna.thessler@sakyla.fi, ympäristötarkastaja Ilona Niskanen p. 044 7203 594 ilona.niskanen@sakyla.fi ja ympäristötarkastaja Sari Koivusaari p. 050 3809 103 sari.koivusaari@sakyal.fi
Esittelijä Ympäristöpäällikkö Reko Jukka
Päätösehdotus Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta päättää, että keväällä 2022 järjestetään kaksi ympäristökatselmusta, joista toinen on Eura-Säkylässä ke 4.5.2022 ja toinen Huittisissa to 5.5.2022. Kierroksiin varataan aikaa noin klo 9-15. Katselmuspäiviin osallistuvat viranhaltijoista kaksi ympäristötarkastajaa ja tarkastusinsinööri. Lautakunta valitsee kaksi katselmuksiin osallistuvaa lautakunnan jäsentä. Lisäksi listataan lautakunnan jäsenten ehdottamia kohteita, jotka otetaan mukaan katselmukseen. Kierroksen tulokset esitellään seuraavassa kokouksessa ympäristölautakunnalle ja lautakunta päättää, mitä toimenpiteitä kunkin tapauksen kohdalla toteutetaan. Viranhaltijat esittelevät yhteenvedon tehdyistä toimenpiteistä vuoden viimeisessä kokouksessa.
Päätös Päätetiin, että Euran ja Säkylän katselmuksiin osallistuvat Päivi Peltonen ja Eija Helander-Nieminen ja Huittisten katselmuksiin Raimo Ali-Raatikainen ja Vesa Kollin. Esityksen mukaan.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |