Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 04.05.2022/Pykälä 43


 

Kunnanrakennusmestarin viran auki julistaminen

 

TEKNLK 04.05.2022 § 43  

288/01.01.01/2022  

 

 

TEKNLTK 04.05.2022

 Teknisellä toimialalla kiinteistötoimen tehtäväalueella on täyttämättä virka, johon pätevyysvaatimuksena on aikaisemmissa hakuvaiheissa ollut talonrakennustekniikan insinööri (AMK). Tekniselle johtajalle on tullut tiedusteluja muutamilta henkilöiltä, jotka ovat koulutukseltaan rakennusmestareita tai opistotason insinöörejä. Pätevyysvaatimuksia on tarkoitus muuttaa niin että em. koulutukset soveltuisivat virkaan. Viran tehtävänimike on työnhakuvaiheessa "kunnanrakennusmestari". Nimikettä voidaan myöhemmin muuttaa. Työhön sisältyy kiinteistötoimen tehtävien lisäksi mm. yh­dys­kun­ta­tek­nii­kan tehtäviä.

 

 Lautakunnassa esitellään teknisen johtajan valmistelema vi­ran­ha­ku­il­moi­tus ja nimetään varahenkilö haastattelijoille. Ilmoitus julkaistaan Kuntarekryn lisäksi mm. Alasatakunta-lehdessä. Hakemukset tulee jättää 7.6.2022 klo 12.00 men­nes­sä. Virka on tarkoitus täyttää aikaisintaan 1.9.2022 alkaen tai sopimuksen mu­kaan.

 

 Hallintosäännön mukaan lautakunta päättää tehtäväalueensa vakinaisen vi­ran­hal­ti­jan valinnasta lukuun ottamatta teknisen johtajan virkaa.

 

 

 

Lisätietoja:  Tekninen johtaja Tarmo Saarinen, puh. 044 5171 014

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tarmo Saarinen

 

Päätösehdotus Lautakunta asettaa "kunnanrakennusmestarin" viran haettavaksi  koulutusvaatimuksilla: talonrakennustekniikan opintosuunnan teknikko- tai talonrakennustekniikan insinöörikoulutus. Lautakunta nimeää haastatteluryhmään lautakunnan puheenjohtajan ja teknisen johtajan. Lautakunta valitsee lisäksi varahenkilön esteellisyystilanteita varten.

 

Päätös Marianne Isotalo-Ojala ehdotti päätösehdotuksesta poiketen, että haastatteluryhmään nimetään lautakunnan puheenjohtajan lisäksi kolmanneksi haastattelijaksi Jani Peltonen. Harri Salonen esitti haastatteluryhmään kolmanneksi Anu Saloa. Lautakunta päätti päätösehdotuksesta poiketen valita haastatteluryhmään kolmannen henkilön lautakunnan jäsenistä. Äänestys järjestettiin suljettuna lippuäänestyksenä. Pöytäkirjantarkastajat laskivat äänet: Jani Peltonen sai kaksi ääntä ja Anu Salo sai 6 ääntä. Yksi äänesti tyhjää. Haastatteluryhmään kolmanneksi henkilöksi valittiin äänestyksen perusteella Anu Salo. Lisäksi lautakunta valitsi Anu Salon ehdotuksesta haastatteluryhmään varahenkilöksi esteellisyystilanteita varten Annukka Anttilan.

 

 ======