RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 04.05.2022/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Säkylän kunnan ja Senaatti Kiinteistön yhteishanke, vesijohto ja viemäröinti 2022
TEKNLK 04.05.2022 § 45
299/14.05.00/2022
9/47.472/2022
TEKNLK 26.01.2022 § 5
Talousarvion vuoden 2022 investointiosassa on varattu määrärahaa runkovesijohdon rakentamiseksi Satakunnan vankilan Köyliön osastolta Vuorenmaantien varteen johtavan noin 4,1 km:n pituisen runkovesijohdon uusimiseksi. Senaatti Kiinteistöt on myös varannut määrärahaa vankilan paineviemäröinnin rakentamista varten. Paineviemäri on tarkoitus asentaa samaan kaivantoon kunnan rakentaman runkovesijohdon kanssa. Säkylän kunta ja Senaatti Kiinteistöt toteuttavat hankkeen yhteistyössä. Säkylän kunnan vesihuoltolaitos vastaa suunnittelusta, maanomistajien suostumusten hakemisesta, kilpailutuksesta, valvonnasta ja rakentamisesta. Rakentamisen valmistuttua vankilakiinteistön rajalta Vuorenmaantien varteen johtava noin 4,3 km:n pituinen paineviemäri luovutetaan Säkylän kunnan omistukseen. Säkylän kunnan vesihuoltolaitos huolehtii vankilakiinteistölle rakennettavasta jätevesipumppaamosta ja laskuttaa kustannukset Senaatti Kiinteistöltä.
Tekninen johtaja on tilannut suunnitelmat Sweco Infra & Rail Oy:ltä. Säkylän kunnan osuus suunnittelukustannuksista on 9.000 euroa (alv 0 %). Ensimmäinen suunnittelukokous hankkeesta on pidetty. Suunnittelutyö valmistuu 6.4.2022 mennessä.
Säkylän kunnan ja Senaatti Kiinteistöjen välille on valmisteltu sopimus hankkeen toteuttamiseksi. Sopimuksessa on esitetty mm. miten kustannukset jakaantuvat kunnan ja Senaatti Kiinteistön välillä.
Suunnittelutarjousta sekä kunnan ja Senaatti Kiinteistöjen välistä sopimusta esitellään kokouksessa.
Lisätietoja: Tekninen johtaja Tarmo Saarinen, puh. 044 5171 014
Tekninen johtaja: Lautakunta hyväksyy Säkylän kunnan vesihuoltolaitoksen ja Senaatti Kiinteistön välisen sopimuksen ja sopimus allekirjoitetaan kokouksessa.
Päätös: Esityksen mukaan.
======
TEKNLK
Tarjouspyyntöaineistot on laadittu valmiiksi. Tarjoushinnat on esitetty jakamaan osaurakkahintoihin kunnan ja Senaatin välisen sopimuksen mukaisesti. Putkien asennustapana kustannuksista riippuen saattaa joillakin alueilla tulla valituksi suuntaporaus.
Urakkahinta tulee ylittämään kansallisen kynnysarvon. Tarjouspyyntö julkaistaan Hilma-ilmoitusjärjestelmässä sekä Tarjouspalvelu.fi-järjestelmässä. Tarjoukset tulee jättää 6.6.2022 klo 12.00 mennessä. Urakan tulee valmistua 5.11.2022 mennessä.
Suunnitelmia täydennetään vielä tarjouspyyntöjen julkaisuajankohtaan asti.
Esityslistan liitteet:
Suunnitelmakarttoja Sweco 102, 103, 104
Lisätietoja: Tekninen johtaja Tarmo Saarinen, puh. 044 5171 014
Esittelijä Tekninen johtaja Tarmo Saarinen
Päätösehdotus Lautakunta hyväksyy Satakunnan vankilan Köyliön osastolle johtavan vesihuoltolinjan suunnitelmat ja hankintamenettelyn. Lautakunta valitsee urakoitsijan seuraavassa kokouksessa teknisen johtajan valmistelun pohjalta.
Päätös Esityksen mukaan.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |