Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 04.05.2022/Pykälä 39


Vertailutaulukko, runkovesijohto Kankaanpää

 

Runkovesijohdon rakentaminen Kankaanpään kylään v. 2022

 

TEKNLK 04.05.2022 § 39  

250/14.05.00/2022  

 

10/47.471/2022

 

TEKNLK 26.01.2022 § 8

 

 Talousarvion vuoden 2022 investointiosassa on varattu määrärahaa run­ko­ve­si­joh­don rakentamiseksi Kankaanpään ja Vuorenmaan välisestä 140 mm:n runkovesijohdosta Sarontien läheisyydessä olevaan 160 mm:n run­ko­ve­si­joh­toon.

 

 Kankaanpään alueelta johdettiin vesi aikaisemmin 140 mm:n suuruisen run­ko­ve­si­joh­don kautta Vuorenmaan alueelle. Kiviharjun vedenottamon käyt­töön ottamisen jälkeen veden kulkusuunta muutettiin niin että vesi joh­de­taan Vuorenmaan ja Kankaanpään alueille Kiviharjun vedenottamolta. Nyt toteutettavan runkovesijohdon avulla saadaan suora yhteys, jolla vesi joh­de­taan Kankaanpään alueen ohi Sirttalan paineenkorotusaseman suun­taan. 

 

 Tekninen johtaja on tilannut suunnitelmat Sweco Infra & Rail Oy:ltä. En­sim­mäi­nen suunnittelukokous hankkeesta on pidetty. Suunnittelutyö val­mis­tuu 11.2.2022 mennessä. Sen jälkeen urakka-asiakirjat hyväksytään tek­ni­ses­sä lautakunnassa ja hanke kilpailutetaan.

 

 Suunnittelutarjousta esitellään kokouksessa.

 

 Lisätietoja:  Tekninen johtaja Tarmo Saarinen, puh. 044 5171 014

 

Tekninen johtaja: Lautakunta merkitsee asian tiedokseen.

 

Päätös:  Esityksen mukaan.

 

  ======

 

TEKNLK 16.03.2022 § 28

 Kankaanpään kylään v. 2022 toteutettavan noin 1,4 km:n pituisen run­ko­ve­si­joh­don rakentaminen on niin tavanomainen vesihuoltohanke, että se on mahdollista toteuttaa vä­häi­sel­lä suunnittelutyöllä. Sweco Infra & Rail Oy:ltä pyydettiin luonnossuunnittelun jälkeen runkovesijohtolinjasta ase­ma­piir­ros, jonka avulla hanke pys­ty­tään toteuttamaan. Suun­ni­tel­mien li­säk­si on teknisellä toimialalla val­mis­tel­tu muut tar­jous­pyyn­­asia­kir­jat. Tar­jous­pyyn­tö on tarkoitus ilmoittaa Pien­han­kin­ta­pal­ve­lu.fi-järjestelmässä avoi­mel­la tarjouspyyntömenettelyllä. Tar­jouk­set tulee toi­mit­taa 5.4.2022 klo 12.00 mennessä. Urakan tulee val­mis­tua vii­meis­tään 9.9.2022.

 

 Suunnitelmia esitellään kokouksessa.

 

Lisätietoja:  Tekninen johtaja Tarmo Saarinen, puh. 044 5171 014

 

Tekninen johtaja: Lautakunta hyväksyy Kankaanpään runkovesijohdon rakentamista varten laa­di­tun hankintamenettelyn ja tarjouspyyntöasiakirjat. Lautakunta valitsee maan­ra­ken­nus­ura­koit­si­jan teknisen johtajan valmistelun pohjalta myö­hem­min.

 

Päätös:  Esityksen mukaan.

 

  ======

 

TEKN LK Määräaikaan 5.4.2022 klo 12.00 mennessä toimitettiin 7 tarjousta.

 

 Tarjoukset on pyydetty antamaan kokonaisurakkahintoina sekä eriteltyinä kahteen erilliseen osaurakkahintaan, joista rakennuttaja voi tilata toisen tai molemmat tai jättää urakan kokonaan tilaamatta (Osaurakka 1: PL 0 - PL 858 ja Osaurakka 2: PL 858 - PL 1641). Tarjousten vertailu on tehty kokonaishinnan perusteella. Valintaperusteena on halvin tarjous.

 

 Tarjousten vertailutaulukkoa esitellään kokouksessa.

 

Lisätietoja:  Tekninen johtaja Tarmo Saarinen, puh. 044 5171 014

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tarmo Saarinen

 

Päätösehdotus Lautakunta valitsee Kankaanpään runkovesijohdon rakentamiseen urakoitsijan kokouksessa teknisen johtajan valmistelun pohjalta. Urakkasopimus allekirjoitetaan kokouksessa.

 

 ------

 

Halvimman kokonaisurakkatarjouksen 73.094 € jätti Koneurakointi Sauramo Oy.

 

Päätösehdotus Lautakunta valitsee Kankaanpään runkovesijohdon rakentamiseen urakoitsijaksi Koneurakointi Sauramo Oy:n 73.094 euron (alv 0 %) kokonaisurakkahinnalla. Lautakunta tilaa Koneurakointi Sauramo Oy:ltä osaurakan 2 (PL 858 - PL 1641) urakkahinnalla 41.100 euroa (alv 0 %). Osaurakan 1 (PL 0 - PL 858) lautakunta tilaa vuoden 2023 alussa. Lautakunta valtuuttaa puheenjohtajan ja teknisen johtajan allekirjoittamaan urakkasopimuksen.

 

Päätös Esityksen mukaan. Vertailutaulukko on pöytäkirjan liitteenä.

 

 ======