RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 06.06.2022/Pykälä 36
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaavoituskatsaus 2022
KHALL 11.04.2022 § 62
Maankäyttö- ja rakennuslain 7 § mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset kunnan päätökset ja toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsauksen yhteyteen on kysynnän sitä edellyttäessä liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla.
Esityslistan liitteenä:
- Kaavoituskatsaus 2022
- Satakuntaliiton kaavoituskatsaus 2021
Lisätietoja: Tekninen johtaja Tarmo Saarinen, puh. 044 5171 014
Esittelijä Kunnanjohtaja Mäenpää Teijo
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy kaavoituskatsauksen 2022. Kaavoituskatsaus asetetaan nähtäville 30 päivän ajaksi. Kaavoituskatsaus saatetaan kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
KVALT 06.06.2022 § 36
145/10.02.03/2022
Valtuutetuille on toimitettu kunnanhallituksen esityslistan 11.4.2022 jakelun yhteydessä:
- Kaavoituskatsaus 2022
- Satakuntaliiton kaavoituskatsaus 2021
Päätös Kunnanvaltuusto merkitsi kaavoituskatsauksen 2022 tiedoksi.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |