Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 06.06.2022/Pykälä 27



 

Arviointikertomus 2021

 

TARKLK 13.05.2022 § 15 

 

 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.

 

Toimintakertomuksen, tilinpäätösasiakirjojen, tilivelvollisten viranomaisten antamien selvitysten, päätöksenteon ja muulla tavoin tapahtuneen toiminnan seuraamisen perusteella tarkastuslautakunta esittää valtuustolle arvionsa siitä, ovatko toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.

 

Säkylän kunnan vuoden 2021 arviointikertomuksen allekirjoittaa ja käsittelyä koskevan asian esittelee kunnanvaltuustolle vuosiksi 2021-2025 valittu tarkastuslautakunta.

 

Vuoden 2022 arviointikertomusluonnos lähetetään sähköpostilla lautakunnan jäsenille ennen kokousta.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta allekirjoittaa Säkylän kunnan arviointikertomuksen vuodelta 2021 ja esittää sen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.

 

Päätös Tarkastuslautakunta allekirjoitti Säkylän kunnan arviointikertomuksen vuodelta 2021 ja esittää sen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.

 

 ======

 

KVALT 06.06.2022 § 27  

141/00.03.01/2022  

 

Esityslistan liitteet:

- Säkylän kunnan tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2021

 

Päätös Kunnanvaltuusto käsitteli tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2021 ja merkitsi sen tiedokseen.

 

 Pöytäkirjan liitteenä on arviointikertomus vuodelta 2021.

 

 ======