RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 06.06.2022/Pykälä 29
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Henkilöstötilinpäätös vuodelta 2021
KHALL 11.04.2022 § 61
Henkilöstötilinpäätöksen tarkoituksena on antaa luottamushenkilöille, esimiehille ja henkilöstölle kokonaiskuva henkilöstön tilasta sekä tietoa henkilöstön kehittämisen perustaksi ja päätöksenteon tueksi. Henkilöstötilinpäätökseen on koottu tietoa henkilöstön määrästä ja rakenteesta, osaamisesta ja osaamisen kehittämisestä, terveydestä ja työhyvinvoinnista, yhteistoiminnasta sekä palkkauksesta ja henkilöstökustannuksista.
Vuoden 2021 lopussa kunnan palveluksessa oli 368 vakinaista työntekijää ja määräaikaisia 113. Vuoden aikana vakinaisten määrä lisääntyi kahdella henkilöllä ja määräaikaisten määrä väheni yhdellätoista henkilöllä. Kunnan tasapainoisen talouden näkökulmasta henkilöstön kokonaismäärän tulee edelleen seuraavina vuosina vähentyä.
Tulevina vuosina henkilöstöä eläköityy ennusteen mukaan vuosittain noin 11-14 henkilöä.
Sairauspoissaolojen määrä kasvoi 21,8 päivästä/henkilö 22,9 päivään. Luku sisältää monia pitkäaikaisia sairauslomia ja myös vuosi 2021 oli moniltakin osin poikkeuksellinen sekä sisäisten että ulkoisten tekijöiden osalta. Näin ollen vuoden 2021 luvuista ei voida suoraan tehdä merkittäviä päätelmiä. Keskimäärin sairauspoissaoloja oli eniten sote-toimialalla. On kuitenkin selvää, että vahvaa työtä sairauspoissaolojen vähentämiseksi tulee jatkaa. Tässä työssä tullaan selvittämään myös henkilöstön työhyvinvointia ja terveydellistä toimintakykyä sekä muita kokemuksia työhön liittyen.
Tapaturmia sattui 30 kappaletta, joista 3 työmatkalla ja 27 työssä. Vuonna 2020 kokonaismäärä oli 26 kappaletta.
Esityslistan liitteet:
- Säkylän kunnan henkilöstötilinpäätös vuodelta 2021
Lisätietoja: Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Esittelijä Kunnanjohtaja Mäenpää Teijo
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto merkitsee tiedokseen Säkylän kunnan henkilöstötilinpäätöksen vuodelta 2021.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
KVALT 06.06.2022 § 29
127/02.02.02/2022
Henkilöstötilinpäätös vuodelta 2021 on toimitettu valtuutetuille kunnanhallituksen esityslistan 11.4.2022 jakelun yhteydessä.
Päätös Kunnanvaltuusto merkitsi tiedokseen Säkylän kunnan henkilöstötilinpäätöksen vuodelta 2021.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |