RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 10.05.2022/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Perusopetuksen lehtorin viran auki julistaminen 1.8.2022 alkaen
SIVLK 10.05.2022 § 45
354/01.01.01/2022
Lallin ja Kepolan kouluihin sijoitettu perusopetuksen lehtorin virka, opetettavat aineet englanti ja ruotsi, on ollut väliaikaisesti täytettynä oppilasmäärän ennustetun laskun vuoksi.
Avoinna olevien virkojen täyttämistä on harkittava Säkylän kunnan koko virkamäärä ja oppilasennusteet huomioon ottaen. Oppilasmäärän laskusta huolimatta perusopetuksen lehtorin virka on mahdollista täyttää toistaiseksi, kun otetaan huomioon Säkylän kunnan opetushenkilöstön tarve lähitulevaisuudessa.
Perusopetuksen lehtorin virka, opetettavat aineet englanti ja ruotsi, on Säkylän kunnan virka. Perusopetuksen lehtorin viran sijoituspaikkoina ovat virkasuhteen alkaessa Kepolan ja Lallin alakoulut.
Lisätietoja Sivistysjohtaja Päivi Österman, puh. 044 5170 008
Esittelijä Sivistysjohtaja Päivi Österman
Päätösehdotus Sivistyslautakunta julistaa perusopetuksen lehtorin viran, opetettavina aineina englannin ja ruotsin kielet, täytettäväksi 1.8.2022 alkaen toistaiseksi.
Päätös Esityksen mukaan.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |