RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 10.05.2022/Pykälä 41
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tuntikehyksen jakaminen lukuvuodelle 2022-2023 / Perusopetus
SIVLK 10.05.2022 § 41
343/12.00.01/2022
Lukuvuoden 2022 - 2023 alussa oppilasmäärä perusopetuksessa on ennusteen mukaan 525 oppilasta. Luku sisältää pienryhmäopetukseen siirrettyjä oppilaita, joita on tämän hetken ennusteen mukaan 40 oppilasta, mutta määrä muuttunee vielä. Vammaisopetuksessa on 6 oppilasta.
Sivistysjohtajan tekemän tuntikehysesityksen perusteena on resurssien
jako mahdollisimman tasapuolisesti ottaen huomioon oppilaiden määrä, tarpeet ja luokkakoot. Esitys pohjautuu rehtorien tekemiin esityksiin koulujen tarpeista.
Tuntikehyksen lisäksi koulussa on käytettävissä hankerahoitusta. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt avustusta perusopetuksen tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin ja laadun kehittämiseen.
Hankerahoituksella jatketaan lukuvuoden 2022 - 2023 kestävää erityisopetuksen kehittämiskokeilua. Kokeilussa on lisätty merkittävästi erityisopettajan resurssia kouluille, jotta entistä paremmin pystyttäisiin vastaamaan oppilaiden erityisen tuen tarpeisiin ja kohdentamaan resurssia tukea tarvitseviin oppilaisiin.
Tuntikehys ei sisällä maahanmuuttajien valmistavan opetuksen tunteja, koska ryhmät ja niiden tarvitsemat tuntimäärät varmistuvat myöhemmin vallitsevan tilanteen mukaan.
Lisätietoja Sivistysjohtaja Päivi Österman, puh. 044 5170 008
Esittelijä Sivistysjohtaja Päivi Österman
Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy liitteen mukaisen sivistysjohtajan esityksen lukuvuoden 2022 - 2023 perusopetuksen tuntikehykseksi.
Sivistysjohtaja valtuutetaan talousarvion puitteissa lisäämään tai vähentämään perusopetuksen tuntimäärää, mikäli ryhmäkoot ja oppilaiden erityistarpeet sitä edellyttävät opetuksen suunnittelun edetessä.
Päätös Esityksen mukaan.
Pöytäkirjan liitteenä on perusopetuksen yleisopetuksen ryhmien sekä erityisopetuksen ja pienryhmä- ja vammaisopetuksen tuntikehysesitys lukuvuodelle 2022 - 2023.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |