Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuustyöryhmä
Pöytäkirja 10.05.2022/Pykälä 2


 

Tulevaisuustyöryhmän kokoontuminen

 

TULEV TR 10.05.2022 § 2  

397/00.04.03/2022  

 

 

 1.

 Vuorineuvos Simo Palokangas selosti näkemyksiään Säkylän vahvuuksista, heikkouksista sekä vetovoimatekijöistä. Palokangas arvioi ja kuvasi myös alkutuotannon ja elintarvikeketjun tulevia näkymiä ja kehityskulkuja ja trendejä menneestä tulevaan. Työryhmä keskusteli aiheesta ja kehitteli ajatuksia, joilla Säkylä voisi tukea positiivista kehitystä säkyläläisessä tuotannossa ja yritystoiminnassa. Todettiin olemassa olevan valokuituverkon ja etätyön yleistymisen merkittävä positiivinen yhteisvaikutus.

 

 2.

 Työryhmä keskusteli laajalti myös mm. sivuvirtojen hyödyntämisestä, harrastustoiminnan tunnettavuudesta, yöpymisen vaihtoehdoista, ihmisten liikkumisesta mm. tapahtumiin ja siihen liittyvistä palvelupaketeista ja nettimarkkinoinnista. Samalla käytiin keskustelua prikaatin suorista ja välillisistä vaikutuksista kunnan asukaslukuun ja elinvoimaan.

 

 3.

 Työryhmä kuuli tiivistelmän kunnan strategiatyön etenemisestä ja keskustelussa nousi esille myös ajatuksia strategian sisällöksi. Todettiin, että mahdollisia ideoita ja ajatuksia voi lähettää kunnanjohtajalle.

 

 4.

 Työryhmä hahmotteli ja suunnitteli tulevien kokoontumistensa ohjelmaa ja tutustumiskohteita.

 

 ======