RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 99
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Satakunnan maakuntakaava 2050
KHALL 30.05.2022 § 99
264/10.02.00/2022
Satakuntaliiton maakuntahallitus on päättänyt käynnistää 20.12.2021 Satakunnan maakuntakaavan 2050 laatimisen.
Satakunnan maakuntakaava 2050 laaditaan kaikkia maankäyttömuotoja kattavana kokonaismaakuntakaavana, jolloin käsitellään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet ja kehittämisen kannalta tarpeelliset alueet koko maakunnan alueella.
Satakuntaliiton alueiden käytön toimiala on laatinut osallistumis- ja arviointisuunnitelman, jonka maakuntahallitus kokouksessaan 14.3.2022 hyväksyi ja päätti asettaa julkisesti nähtäville sekä pyytää siitä lausunnot Satakunnan kunnilta, viranomaisilta ja muilta yhteistyötahoilta. Satakunnan maakuntakaavan 2050 osallistumis- ja arviointisuunnitelma on asetettu nähtäville 1.4.- 13.5.2022 väliseksi ajaksi.
Satakuntaliitto on 8.4.2022 lähettänyt Satakunnan kunnille lausuntopyynnön ja tavoitekyselyn.
Kunnan mahdollinen lausunto osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta tulisi esittää käyttämällä liitettä 1.
Kunnan olisi myös mahdollista antaa tavoite-esityksiä perustavoitteita tarkentaviksi maakunnallisiksi ja seudullisiksi tavoitteiksi käyttämällä liitettä 2.
Esityslistan liitteenä on Satakunnan maakuntakaavan 2050 osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä lausuntopyyntölomake (Liite 1) ja tavoitekysely kaavan tarkentavista tavoitteista (Liite 2).
Lisätietoja: Tekninen johtaja Tarmo Saarinen, puh. 044 5171 014
Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää
Päätösehdotus Säkylän kunnanhallituksella ei ole täydennettävää Satakunnan maakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan. Kunnanhallitus ei myöskään anna tässä vaiheessa tavoite-esityksiä perustavoitteita tarkentaviksi maakunnallisiksi ja seudullisiksi tavoitteiksi.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |