RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta
Pöytäkirja 28.06.2022/Pykälä 86
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lausunto Ari Mahlamäki Oy:n ympäristöluvan muutoshakemuksesta, Huittinen
ES ymplk 28.06.2022 § 86
452/11.01.00/2022
Etelä-Suomen aluehallintovirastossa on vireillä Ari Mahlamäki Oy:n ympäristöluvan muutoshakemus, joka koskee broilerituotannon laajentamista. Ari Mahlamäki Oy:llä on Etelä-Suomen aluehallintoviraston vuonna 2017 myöntämä ympäristölupa 210 000 broilerin kasvattamolle. Toiminnanharjoittaja hakee broilerkasvattamon laajentamista nykyisestä toiminnasta 75 000 eläinpaikalla. Laajennuksen jälkeen tilan kokonaiseläinmäärä on 285 000 broileria. Hakemuksen liitteenä on ELY-keskuksen päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) soveltamisesta hankkeeseen. Päätöksen mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä ei sovelleta. Aluehallintovirasto pyytää Etelä-Satakunnan ympäristölautakunnan lausuntoa ympäristölupahakemuksesta.
Laajennus toteutetaan rakentamalla uusi 75 000 kasvatuspaikan halli nykyisten kasvattamojen viereen. Laajennus sijoittuu Huittisten kaupungin Sammun kylään kiinteistölle Vähätryykäri 102-434-1-165. Laajennettua toimintaa jatketaan samoin periaattein kuin aikaisemminkin. Lanta siirretään suoraan kasvattamoista varastoon, jos sitä ei tilanteesta riippuen ole mahdollista heti levittää peltoon. Haju-, melu- ja pölypäästöt ovat vähäiset ja kausittaiset. Ympäristövaikutuksia vähennetään käyttämällä toiminnassa siipikarjan kasvatusta koskevia BAT-päätelmiä. Lähimmät naapuriasuinrakennukset ovat noin 450 metrin ja 500 metrin etäisyydellä. Tulevan laajennuksen ja naapureiden välissä on metsäaluetta. Lähimmälle pohjavesialueelle on noin 3,5 kilometriä.
Lisätietoja ympäristöylitarkastaja Johanna Thessler p. 044 7307 423, johanna.thessler@sakyla.fi
Esittelijä Ympäristöpäällikkö Jukka Reko
Päätösehdotus Etelä-Satakunnan ympäristölautakunnalla ei ole ympäristönsuojelu- eikä terveydensuojeluviranomaisena huomautettavaa hakemuksen johdosta.
Asian kiireellisyydestä johtuen pöytäkirja merkitään tarkastetuksi kokouksessa tämän asian osalta.
Päätös Esityksen mukaan.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |