Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta
Pöytäkirja 28.06.2022/Pykälä 81


 

Tarkastusinsinöörin valinta

 

ES ymplk 24.05.2022 § 58 

 

Tarkastusinsinöörin viran viranhaltija on 21.4.2022 ilmoittanut irtisanoutumisestaan muihin tehtäviin siirtymisen vuoksi. Irtisanomisaika on kaksi viikkoa.

 

Viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan virkaan (HallS 49 §). Samalla on määriteltävä viran kelpoisuusehdot. Kunnanhallitus ja lautakunnat päättävät tehtäväalueidensa vakinaisten viranhaltijoiden valinnasta (HallS 50 §). Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta on päättävä viranomainen Tarkastusinsinöörin viran täytössä.

 

Tarkastusinsinöörin tehtävät voidaan hoitaa v. 2022 touko-heinäkuussa tilapäisjärjestelyin. Ympäristöpäällikkö on valinnut vt. tarkastusinsinööriksi tilapäisesti rakennusarkkitehti Toivo Mäen heinäkuun loppuun asti.

 

Lisätietoja Ympäristöpäällikkö Jukka Reko, puh 044 3302 492

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Jukka Reko

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta julistaa haettavaksi Tarkastusinsinöörin viran 1.8.2022 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Tarkastusinsinööri toimii yhteistyössä muiden Etelä-Satakunnan ympäristötoimiston viranhaltijoiden kanssa. Tarkastusinsinöörin ensimmäinen sijoituspaikka on Etelä-Satakunnan ympäristötoimiston Säkylän toimipisteessä. Tarkastusinsinöörin tehtävänä virantoimituksen alkaessa ovat rakennusvalvonnan tarkastukset ja katselmukset, mittaustehtäviä sekä muut rakennusvalvonnan ja esimiehen määräämät tehtävät. Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on soveltuva rakennusalan korkeakoulututkinto tai maankäyttö- ja rakennusasetuksen 108 §:n mukainen koulutus. Kokemus kunnallisen rakennusvalvonnan tehtävistä, rakennussuunnittelusta tai rakentamisen projektin- tai työnjohtotehtävistä on eduksi.

Palkkaus ja muut työsuhteen ehdot määräytyvät teknisten sopimuksen ja KVTES:in mukaisesti. Virkaan sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa. Virkaan valittavan on ennen vaalin vahvistamista ja viran vastaanottamista toimitettava terveydentilastaan hyväksyttävä lääkärintodistus.

Ympäristötoimisto vastaa viran haun ilmoittamisesta. Ympäristölautakunta päättää samalla tarkastusinsinööriksi hakevien valintamenettelystä, että ympäristölautakunnan puheenjohtaja, ympäristöpäällikkö ja rakennustarkastaja huolehtivat haastatteluihin valittavista ja haastatteluista.

 

Päätös Esityksen mukaan. 

 

 ======

 

ES ymplk 28.06.2022 § 81  

411/01.01.01/2022  

 

Tarkastusinsinöörin virkaa haki kolme hakijaa, hakemukset on esityslistan liitteenä. Yhtä hakijaa on haastateltu.

 

Lisätietoja Ympäristöpäällikkö Jukka Reko, puh 044 3302 492

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Jukka Reko

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta valitsee tarkastusinsinöörin virkaan rakennusinsinööri Merja Helanderin. Virkasuhde alkaa 1.8.2022. Tarkastusinsinöörin työaika määräytyy KVTES:n III luvun 8 §:n mukaan: säännöllinen työaika on keskimäärin 36 tuntia 15 minuuttia viikossa. Virkaan sovelletaan liukuvaa työaikaa.

Palkkaus määräytyy kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) II luvun 8 §:n 1. mom kohdan 50102014 (palkkaryhmä II) mukaan. Tehtäväkohtainen palkka on 3.320 euroa/kk. Rakennusalan toimihenkilöiden saatavuuden vuoksi maksetaan lisäksi TS:n II luvun 14 §:n 1 mom. kohdan 4 perusteella erillislisää 320 euroa/kk toistaiseksi. Erillislisä ei vaikuta ammattialalisän eikä henkilökohtaiseen lisän suuruuteen. Erillislisä ei poistu eikä pienene yleiskorotuksen, ammattialalisän tai henkilökohtaisen lisän muutosten vuoksi. Tehtäväkohtaiseen palkkaan sisältyy 250 €/kk rakennusten sijainnin ja korkeuden mittaustehtävään sidottua palkanosaa, jota maksetaan niin kauan, kuin mittaustehtävä kuuluu tarkastusinsinöörin tehtäviin. Palkka maksetaan rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelutehtäväalueen kustannuspaikalta rakennusvalvonta (4001.6101).

Virkaan sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on toimitettava ennen virkaan astumista lääkärintodistus siitä, että henkilö soveltuu virkaan. Tarkastusinsinöörin ensimmäinen sijoituspaikka on Etelä-Satakunnan ympäristötoimiston Säkylän toimipiste.

 

Päätös Esityksen mukaan.

 

 ======