RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.06.2022/Pykälä 61
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Luokanopettajan siirto peruskoulujen yhteisen erityisopettajan virkaan / Minna Mäntyranta
SIVLK 21.06.2022 § 61
584/01.01.00/2022
Luokanopettaja KM Minna Mäntyranta valmistui erityisopettajaksi keväällä 2021. Hän siirtyi luokanopettajan virastaan lukuvuodeksi 2021-2022 vapautuneeseen yhteisen erityisopettajan virkaan. KM, erityisopettaja Mäntyranta on antanut suostumuksensa, että hänet siirretään luokanopettajan virasta peruskoulujen yhteisen erityisopettajan virkaan 1.8.2022 alkaen toistaiseksi.
Hallintosäännön 57 §:n mukaan viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen kunnallisen viranhaltijalain 24 §:n nojalla päättää viranomainen, jolla on toimivalta molempiin virkasuhteisiin ottamisessa. Jos toimivalta on eri viranomaisilla, siirtämisestä päättää kunnanhallitus.
Lisätietoja Rehtori Merja Ääri, puh. 044 7328 140
Esittelijä Sivistysjohtaja Päivi Österman
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää siirtää luokanopettaja, KM, erityisopettaja Minna Mäntyrannan luokanopettajan virasta Säkylän kunnan peruskoulujen yhteisen erityisopettajan virkaan 1.8.2022 alkaen toistaiseksi.
Päätös Esityksen mukaan.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |