Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.06.2022/Pykälä 57


Säkylä perusopetukseen valmistava OPS

 

Kuntakohtaisen opetussuunnitelman hyväksyminen / Perusopetukseen valmistava opetus

 

SIVLK 21.06.2022 § 57  

592/12.00.01/2022  

 

Opetuksen järjestäjän tulee hyväksyä perusopetukseen valmistavaa opetusta varten opetussuunnitelma. Lähtökohdan opetussuunnitelman laatimiselle muodostavat perusopetuslaki ja -asetus, valtioneuvoston asetuksessa (422/2012) määritellyt yleiset ja perusopetukseen valmistavaa opetusta koskevat valtakunnalliset tavoitteet, Perusopetukseen valmista-van opetuksen opetussuunnitelman perusteet 2015 sekä soveltuvin osin Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Lisäksi valmistavan opetuksen opetussuunnitelmaan tulee tehdä kuntakohtaiset täsmennykset siten, että suunnitelma kuvaa paikallisia käytänteitä.

 

Ennen maaliskuuta 2022 Säkylä ei ole järjestänyt oppilasmäärän vähäisyyden vuoksi maahan muuttaville oppilaille erillistä valmistavaa opetusta, vaan heidät on alusta asti integroitu yleisopetuksen ryhmiin, joissa opetus on järjestetty yksilöllisen suunnitelman mukaan. Säkylän kunnassa perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman laatiminen tuli ajankohtaiseksi, kun kuntaan muutti maaliskuussa 2022 ukrainalaisia pakolaisperheitä. Perusopetusikäisten oppilaiden opetuksen järjestäminen katsottiin tarkoituksenmukaiseksi omissa valmistavan opetuksen ryhmissä. Kevätlukukauden 2022 opetus järjestettiin valtakunnallisen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman ja jokaisen oppilaan yksilöllisten suunnitelmien mukaan.  Kuntakohtaiset tarkennukset perusopetuksen valmistavan opetuksen valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan on täydennetty 1.8.2022 käyttöön otettavaan kuntakohtaiseen perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelmaan.

 

Esityslistan liitteenä Säkylän kunnan perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma.

 

Lisätietoja Rehtori Maunula, puh. 044 4575 270

 Rehtori Ääri, puh. 044 7328 140

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Päivi Österman

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy Säkylän kunnan perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman 2022 otettavaksi käyttöön 1.8.2022 alkaen.

 

Päätös Esityksen mukaan.

 

 Pöytäkirjan liitteenä Säkylän kunnan perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma.

 

 ======