Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.06.2022/Pykälä 58



 

Opetushallituksen muutosmääräykset paikallisiin opetussuunnitelmiin koskien oppilaan ja opiskelijan oikeusturvaa ja oppimisympäristöjen turvallisuutta

 

SIVLK 21.06.2022 § 58  

592/12.00.01/2022  

 

Opetushallitus on määräyksellään täsmentänyt 10.5.2022 opetussuunnitelmien perusteita ja määräyksiä, joiden tavoitteena on vahvistaa oppilaan ja opiskelijan oikeusturvaa ja oppimisympäristön turvallisuutta. Täsmennykset mahdollistavat nykyistä tehokkaammat ja oikea-aikaiset keinot puuttua kiusaamiseen, syrjintään, häirintään ja väkivaltaan esiopetuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa. Paikallisten opetussuunnitelmien täsmentäminen tulee tehdä näiden määräysten perusteella ja ne tulee olla käytössä 1.8.2022.

 

Täsmennykset perustuvat muutoksiin, jotka on tehty perusopetuslakiin, lakiin ammatillisesta koulutuksesta, lukiolakiin ja lakiin tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta. Lait edellyttävät jatkossa, että lapsen ja nuoren etu otetaan ensisijaisesti huomioon aina, kun opetusta tai koulutusta suunnitellaan, järjestetään tai siitä päätetään.

 

Säkylän osalta muutokset koskevat esiopetuksen, perusopetuksen, perusopetukseen valmistavan opetuksen ja lukion opetussuunnitelmia. Opetussuunnitelmien perusteiden ja määräysten täsmennykset otetaan Säkylän kunnassa käyttöön sellaisinaan 1.8.2022. Syyslukukauden 2022 aikana paikallisia opetussuunnitelmia tarvittaessa tarkistetaan määräyksen mukaisiksi.

 

Esityslistan liitteenä esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 muuttaminen, perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 muuttaminen, perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2015 muuttaminen, lukion opetussuunnitelman perusteiden 2019 muuttaminen.

 

Lisätietoja Rehtori Ääri, puh. 044 7328 140

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Päivi Österman

 

Päätösehdotus Opetussuunnitelmien perusteiden ja määräysten täsmennykset otetaan Säkylän kunnassa käyttöön sellaisinaan 1.8.2022. Syyslukukauden 2022 aikana paikallisia opetussuunnitelmia tarvittaessa tarkistetaan määräyksen mukaisiksi.

 

Päätös Esityksen mukaan.

 

 Pöytäkirjan liitteenä esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 muuttaminen, perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 muuttaminen, perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2015 muuttaminen, lukion opetussuunnitelman perusteiden 2019 muuttaminen.

 

 ======