RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 119
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tietosuojavastaavan nimeäminen
KHALL 13.06.2022 § 119
487/01.01.00/2022
Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus (EU 679/2016) on tullut voimaan toukokuussa 2016 ja sitä sovelletaan kansallisesti 25.5.2018 alkaen. Asetusta sovelletaan henkilötietojen käsittelyyn sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Asetuksen tavoitteena on varmistaa, että ihmisten oikeus henkilötietojen suojaan ja sitä kautta yksityisyyteen toteutuu myös digiaikana.
Euroopan unionin yleisen tietosuoja-asetuksen mukaan tiettyjen rekisterinpitäjien ja henkilötietojen käsittelijöiden on nimettävä tietosuojavastaava. Tietosuojavastaavan nimittäminen on pakollista kolmessa tapauksessa:
a) tietojen käsittelyä suorittaa viranomainen tai julkishallinnon elin
b) rekisterinpitäjän tai henkilötietojen käsittelijän ydintehtävät muodostuvat käsittelytoimista, jotka edellyttävät laajamittaista rekisteröityjen säännöllistä ja järjestelmällistä seurantaa, tai
c) rekisterinpitäjän tai henkilötietojen käsittelijän ydintehtävät muodostuvat laajamittaisesta käsittelystä, joka kohdistuu erityisiin henkilötietoryhmiin tai rikostuomiota tai rikkomuksia koskeviin tietoihin.
Tietosuojavastaavaa nimitettäessä on olennaista, että tietosuojavastaavalla on asiantuntemusta kansallisesta ja EU:n tietosuojalainsäädännöstä. Viranomaisen tai julkishallinnon elimen nimittämällä tietosuojavastaavalla olisi oltava hyvä tietämys myös organisaation hallinnollisista säännöistä ja menettelyistä.
Tietosuoja-asetuksen mukaan tietosuojavastaava auttaa lainsäädännön velvoitteiden toteuttamisessa ja seuraa, että henkilötietojen käsittelyssä noudatetaan lainsäädäntöä sekä toimii tietosuojaviranomaisten yhteyshenkilönä. Tietosuojavastaava ei kuitenkaan ole henkilökohtaisesti vastuussa asetuksen noudattamatta jättämisestä. Tietosuojasäännösten noudattaminen on rekisterinpitäjän organisaation eikä tietosuojavastaavan vastuulla.
Tietosuoja-asetus vaatii rekisterinpitäjää tai henkilötietojen käsittelijää julkistamaan tietosuojavastaavan yhteystiedot ja ilmoittamaan ne asianomaisille valvontaviranomaisille.
Säkylän kunnassa tietosuojavastaavan tehtäviä on aiemmin pääosin hoidettu väliaikaisin järjestelyin. Kunnanhallitus nimesi 2.12.2019 (211 §) kunnan tietosuojavastaavaksi 1.12.2019 alkaen vapaa-aikasihteeri Lauri Parviaisen.
Lisätietoja: Sivistysjohtaja Päivi Österman, puh. 044 5170 008
Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää kunnan tietosuojavastaavaksi 15.6.2022 alkaen tietopalvelu- ja arkistosihteeri Aleksi Lahdenmaan.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |