RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 121
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnan virallisen ilmoitustaulun hoitajan nimeäminen
KHALL 13.06.2022 § 121
508/00.01.01/2022
Jokaisessa kunnassa on oltava ilmoitustaulu, joka on varattu julkisille kuulutuksille. Säkylän kunnan virallinen ilmoitustaulu sijaitsee kunnanviraston ulkoseinustalla, pääoven vasemmalla puolella. Julkisista kuulutuksista annetun lain 4 §:n mukaan "Julkipanoa koskevien tehtävien hoitamisesta huolehtii kunnanhallitus".
Ilmoitustaulun varsinaisena hoitajana on toiminut hallintopalvelusihteeri Teija Niemi, varahoitajana hallintosihteeri Anja Pakula ja II varahoitajana talous- ja hallintojohtaja.
Lisätietoja: Sivistysjohtaja Päivi Österman, puh. 044 5170 008
Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus määrää ilmoitustaulun hoitajaksi tietopalvelu- ja arkistosihteeri Aleksi Lahdenmaan ja varahoitajaksi hallintosihteeri Satu Minkkisen sekä sivistysjohtajan II varahoitajaksi.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |