RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 112
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuuston 6.6.2022 pitämän kokouksen päätösten tarkastaminen ja täytäntöönpano
KHALL 13.06.2022 § 112
515/00.02.01/2022
Lisätietoja: Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää
Päätösehdotus Todetaan valtuuston päätösten syntyneen laillisessa järjestyksessä ja päätetään niiden täytäntöönpanosta seuraavaa:
27 § Arviointikertomus 2021: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä tarkastuslautakunnan jäsenille, tilintarkastajalle ja talousarvion mukaisesti eri hallintokunnille ja vastuualueen esimiehille. Lähetetään tiedoksi Säkylän Talot Oy:lle ja Pyhäjärviseudun Jäähalli Oy Säkylälle.
28 § Tilinpäätös vuodelta 2021: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä tarkastuslautakunnan jäsenille, tilintarkastajalle sekä talous- ja hallintotoimelle. Toimintakertomus toimitetaan talousarvion mukaisesti eri hallintokunnille ja vastuualueen esimiehille sekä erillisen jakelun mukaisesti.
Lähetetään tiedoksi Säkylän Talot Oy:lle ja Pyhäjärviseudun Jäähalli Oy Säkylälle.
29 § Henkilöstötilinpäätös vuodelta 2021: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä tarkastuslautakunnan jäsenille, tilintarkastajalle ja Säkylän kunnan henkilöstölle.
30 § Säkylän kunnan strategia: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä kunnanhallitukselle, lautakunnille ja Säkylän kunnan henkilöstölle.
31 § Kunnan tilintarkastajan valinta: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä BDO Audiator Oy:lle, tarkastuslautakunnalle sekä talous- ja hallintotoimialalle.
32 § Valtuustoaloite / Lähiruokapäivä kerran kuukaudessa varhaiskasvatuksessa sekä koulujen ruokailussa: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä aloitteen tekijöille.
33 § Lisämääräraha vesihuoltolaitoksen järjestelmiin ja Katismaan hyppytornin rakentamiseen: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä tekniselle lautakunnalle sekä talous- ja hallintotoimialalle.
34 § Eron myöntäminen sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsenyydestä / luottamustehtävän täyttäminen: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä asianomaisille, sosiaali- ja terveyslautakunnalle sekä talous- ja hallintotoimialalle.
35 § Korpilevonmäen tuulivoimaosayleiskaava: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) sekä lausunnon tai muistutusten antajille, jotka ovat sitä erikseen kaavan vireilläoloaikana pyytäneet. Korpilevo Wind Oy Ab:lle, Sitowise Oy:lle ja Ilmatar Energy Oy:lle sekä tekniselle toimialalle.
36 § Kaavoituskatsaus 2022: Ei jakelua.
37 § Sosiaali- ja terveyslautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1.-31.3.2022: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä sosiaali- ja terveyslautakunnalle.
38 § Sivistyslautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1.-31.3.2022: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä sivistyslautakunnalle.
39 § Valtuustoaloite / Nuorisotyöntekijän palkkaaminen: Toimitetaan aloitteeseen vastaaminen sivistystoimialan valmisteltavaksi.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |