Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 115


 

Lausuntopyyntö TE-palvelut 2024 -uudistuksesta

 

KHALL 13.06.2022 § 115  

315/14.00.01/2022  

TE-palvelujen järjestämisvastuu on tarkoitus siirtää kunnille vuoden 2024 aikana. Työ- ja elinkeinoministeriö pyytää lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden uudelleen järjestämistä koskevaksi lainsäädännöksi.

 

Lausuntokierros TE-palvelut 2024 -uudistuksen esitysluonnoksesta jatkuu 27.6.2022 klo 9.00 saakka. Lausuntoja voi antaa lausuntopalvelu.fi-sivustolla. Esitys viimeistellään saadun palautteen pohjalta ja se on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2022.

 

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki työvoimapalveluiden järjestämisestä, jossa säädettäisiin kunnan järjestämistä työvoimapalveluista ja niihin liittyvistä tehtävistä. Nykyinen laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta kumottaisiin.

 

TE-palveluiden uudistus on osa hallituksen työllisyystoimien kokonaisuutta. Tavoitteena on, että työnhakijat löytävät työtä ja työnantajat tarvitsemiaan osaajia. Näin vahvistetaan kestävällä tavalla kasvua ja hyvinvointia Suomessa.

 

TE-palvelujen siirto kuntiin tuo palvelut lähemmäksi henkilö- ja yritysasiakkaita, jotka saavat yksilöllisesti räätälöityjä, paikallisiin tarpeisiin sopivia palveluita. Kun työllisyyspalvelut, kunnan koulutuspalvelut sekä elinkeinopalvelut ovat saman järjestäjän vastuulla, ne yhdessä edistävät työllistymistä tehokkaasti ja lisäävät kuntien elinvoimaa. Kannustava rahoitusmalli tukee tavoitetta.

 

Uudistuksen onnistuminen edellyttää osaavaa henkilöstöä, joten henkilöstöstä huolehtiminen on avainasemassa. TE-toimistojen henkilöstö siirtyy kuntiin liikkeenluovutuksella ns. vanhoina työntekijöinä. Uudistuksella ei tavoitella henkilöstövähennyksiä.

 

Uudistuksen yhteydessä toteutetaan muutosohjelma, jonka avulla tuetaan henkilöstöä muutokseen valmistautumisessa ja uudistuksen toimeenpanossa. Muutosohjelman valmistelua käynnistetään tämän vuoden aikana ja se laaditaan ja toteutetaan kunta-valtio -yhteistyössä.

 

Osana TE-palvelut 2024 -uudistusta uudistetaan myös laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Asiakas saa jatkossa monialaisen tuen palveluita heti, kun palveluntarve tunnistetaan. Työttömyyden kesto ei siis enää jatkossa vaikuta asiakkaan palvelutarjontaan.

 

Valtiolla olisi jatkossakin kokonaisvastuu työllisyydestä ja työvoimapalvelujärjestelmän valtakunnallisesta toimivuudesta. Esitys perustuu siihen, että valtio vastaisi kuntien työllisyydenhoidon tehokkuuden seurannasta ja arvioinnista sekä laillisuusvalvonnasta. Valtio tarjoaisi työvoimapalveluihin liittyvät valtakunnalliset tietojärjestelmäpalvelut sekä ylläpitäisi valtakunnallisia tietovarantoja.

 

Valtion paikallisviranomaisina toimivat työ- ja elinkeinotoimistot lakkautettaisiin ja niiden nykyisin hoitamat tehtävät, joita ei ehdoteta siirrettäväksi kunnille, sijoitettaisiin valtionhallinnon sisällä uudelleen pääosin KEHA-keskuksen tehtäviksi. Poikkeuksena olisivat työ- ja elinkeinotoimiston nykyisin hoitamat työntekijän oleskeluluvan osalupaan liittyvät tehtävät, jotka siirrettäisiin Maahanmuuttovirastolle.

 

Työvoimapalveluiden järjestämisvastuun siirtoa koskevan uudistuksen tavoitteena on kasvattaa työllisyyttä edistämällä kysynnän ja tarjonnan kohtaantoa valtion ja kuntien välisellä yhteistyöllä sekä vahvistaa alueiden elinvoimaa ja kilpailukykyä asiakaslähtöisillä palveluilla hyödyntämällä kuntaekosysteemin mahdollisuuksia. Yksi uudistuksen keskeisistä elementeistä on kannustava rahoitusmalli. Tavoitteena on laajentaa kuntien vastuuta työttömyysetuuksien rahoituksesta siten, että rahoitusvastuu kannustaa kuntaa huolehtimaan alueen työllisyydestä sekä järjestämään työttömille työnhakijoille mahdollisimman tehokkaasti palveluja, jotka johtavat työllistymiseen. Uudistuksella tavoitellaan 7 000-10 000 henkilön työllisyysvaikutusta.

 

Kuntaliitto on valmistellut kunnille tukipaketin helpottamaan lausumista. Se sisältää huomioita lakiluonnoksen keskeisimmistä teemoista.

 

Lisätietoja uudistuksen taustoista:

https://tem.fi/te-palvelut-2024-uudistus

 

Lisätietoja:  Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa Säkylän kunnan lausuntona seuraavaa:

1. TE-palvelujen järjestämisvastuu tulee uudistuksessa antaa jokaiselle kunnalle.

2. Kunnille siirtyvien tehtävien rahoituksen tulee perustua arvioon tehtävien todellisesta laajuudesta ja vaativuudesta. Rahoitusmallin tulee tarjota kunnille työkaluja tosiasiallisesti edistää työllisyyttä.

3. Kunnat pystyvät tarjoamaan TE-palvelujen järjestämiselle toimivan toteutusympäristön, hyvän hallinnon ja lähipalvelut.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.

 

 ======