RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 116
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Nuorten osallisuuden lisääminen
KHALL 13.06.2022 § 116
483/00.00.01/2022
Säkylän nuorisovaltuustolta saapui 29.10.2020 sähköpostilla Säkylän kunnalle osoitettu 7.9.2020 päivätty aloite. Kunnanhallitus käsitteli asiaa 7.12.2020 ja palautti sen uudelleen valmisteluun. Edelleen kunnanhallitus keskusteli asiasta toukokuussa 2021 ja siirsi asian valmisteltavaksi alkavan uuden valtuustokauden aikana.
Aloitteessaan nuorisovaltuusto toivoi puhe- ja läsnäolo-oikeutta kunnanvaltuustoon ja sivistyslautakuntaan.
Säkylän Kokoomus ry:n ja Kokoomuksen valtuustoryhmä tekivät 9.11.2020 samasta asiasta valtuustoaloitteen. Tämänkin kunnanhallitus palautti valmisteluun 7.12.2020 ja siirsi sen käsittelyn myöhempään aikaan toukokuussa 2021.
nuorisovaltuuston kummina ja hänelle varaedustajan
Aloitteessaan Kokoomuksen valtuustoryhmä esitti nuorisovaltuuston jäsenelle puhe- ja läsnäolo-oikeutta jokaiseen valtuuston alaisena toimivaan lautakuntaan sekä samoin jokaisesta lautakunnasta tulisi nimetä kummi.
Kuntalain 5. luvun 26 §:n mukaan: "Nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Nuorisovaltuusto voi olla useamman kunnan yhteinen."
Säkylän kunnassa nuorten vaikuttajaryhmä on toiminut vuodesta 2016 ensin nuorten neuvostona ja 1.11.2020 alkaen nuorisovaltuustona.
Nuorisovaltuuston tavoitteet ja tehtävät ovat:
- Edistää nuorten osallistumis-, vaikuttamis- ja toimintamahdollisuuksia Säkylässä.
- Toimia nuorten vaikuttamiskanava heitä koskevissa asioissa.
- Kirjoittaa vuosittain julkilausuma, jossa käsitellään nuorten olosuhteita ja listataan mahdollisia kehitysideoita.
- Tehdä tarvittaessa aloitteita nuorisoa koskevissa asioissa.
- Tuoda nuorten näkökulma esille kunnan päätöksenteossa.
- Toimia aktiivisessa vuorovaikutuksessa nuorten, nuorisojärjestöjen ja kunnan työntekijöiden sekä päättäjien kanssa.
Yhteydenpito nuorisovaltuuston ja luottamuselinten välillä on tärkeää ja sitä pitää edelleen pyrkiä parantamaan. Kunnanhallituksen kummi toimisi suorana linkkinä kunnan päättävien toimielinten ja nuorisovaltuuston välillä, mikä parantaisi nuorisovaltuuston vaikuttamismahdollisuuksia. Kunnanhallituksen kummilla olisi osallistumisoikeus nuorisovaltuuston kokouksiin, mikä lisäisi nuorisovaltuuston tietoa kunnassa käsittelyssä olevista asioista ja kummi toisi vastaavasti tietoa kunnanhallitukselle nuorisovaltuustossa kulloinkin esillä olevista asioista. Nuorten mielipiteiden kuulemiseksi kummi voisi myös pyytää nuorisovaltuustolta lausuntoja nuoria koskevien asioiden valmistelussa.
Kummin nimeäminen nuorisovaltuustoon laajentaisi vammaisneuvoston ja ikääntyneiden neuvoston kohdalla käytettyä toimintatapaa kunnan edustajien nimeämisestä eri vaikuttajaryhmiin.
Sivistyslautakunta on 16.12.2021 nimennyt sivistyslautakunnan lautakuntakummiksi Nuorisovaltuustoon Martta Saarisen ja hänen varajäsenekseen Marko Karosen.
Esityslistan liitteenä:
-Nuorisovaltuuston aloite
-Kokoomuksen valtuustoaloite
Lisätietoja: Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää
Päätösehdotus Nuorison osallisuuden lisäämiseksi kunnanhallitus päättää toimikaudekseen seuraavista käytännöistä:
1. Kunnanhallitus nimeää kunnanhallituksen piiristä luottamushenkilön, joka toimii nuorisovaltuuston kummina ja hänelle varaedustajan. Kummi voi osallistua nuorisovaltuuston kokouksiin ja muutoinkin pitää nuorisovaltuustoon yhteyttä.
2. Kunnanhallituksen kokouskutsut/esityslistat liitteineen toimitetaan julkisilta osiltaan nuorisovaltuuston puheenjohtajan sähköpostiin.
3. Nuorisovaltuuston edustajien halutessa tulla kuulluksi asiantuntijana kunnanhallituksen kokouksessa (joko esityslistalla olevassa asiassa tai nuorisovaltuuston itsensä esille nostamassa asiassa) voi nuorisovaltuuston puheenjohtaja ottaa yhteyttä kunnanhallituksen esittelijään tai sihteeriin (kunnanjohtaja tai sivistysjohtaja), joka sopii käytännön toteutuksesta puheenjohtajan kanssa.
Kunnanhallitus on jo aiemmin nimennyt edustajansa sekä vammaisneuvostoon että ikääntyneiden neuvostoon.
Sivistyslautakunta on jo nimennyt lautakuntakummin nuorisovaltuustoon. Kunnanhallitus esittää, että sivistyslautakunta omaksuu myös vastaavan käytännön kokouskutsujen lähettämisestä ja nuorisovaltuuston edustajan mahdollisuudesta tulla kuulluksi.
Samalla kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto toteaa nuorisovaltuuston ja Kokoomuksen valtuustoryhmän aloitteet loppuun käsitellyksi.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
Kunnanhallitus nimesi nuorisovaltuuston kummiksi Kullervo Kaupin ja hänelle varaedustajaksi Pekka Rautiaisen.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |