Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 14.06.2022/Pykälä 45


 

Lautakunnan alaisten viranhaltijapäätösten tiedoksi saattaminen (sote)

 

SOTELK 14.06.2022 § 45  

    

 

 

 Kuntalain 92 §:n mukaan mm:

 

 "Kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallin­tosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen kä­siteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alai­sen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asian­omai­nen viranomainen on tehnyt päätöksen.

 

 Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jos­sa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

 

 Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:

 1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenet­telyä koskevia asioita;

 2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;

 3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat."

 

 Hallintosäännön 45a §:n mukaan "Asian ottamisesta kunnanhallituksen kä­siteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.

 

 Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä."

 

 Hallintosäännön 45b §:n mukaan:

 "Kunnanhallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallituksel­le tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeut­taan.

 

 Lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemis­tään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asia­ryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

 Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoitta­misesta.

 

 Ilmoitus tehdään sähköisesti kunnanhallituksen (ja lautakunnan) puheen­johtajalle ja esittelijälle.

 

 Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen (tai lautakunnan) käsiteltäväksi."

 

 Päätös otto-oikeuden käyttämisestä on tehtävä kirjallisesti.

 

 Lautakunnan tiedoksi saatetaan päätösehdotuksessa mainitut viranhaltijapäätökset. Päätökset esitellään tarvittaessa kokouksessa.

 

Lisätietoja Hallintopalvelusihteeri Sirpa Salo, puh. 044 7328 115

 

Esittelijä Sosiaali- ja terveysjohtaja Taina Juvonen

 

Päätösehdotus Lautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi seuraavat viranhaltijapäätökset:

 

 HENKILÖSTÖASIOITA KOSKEVA RATKAISUVALTA

 Sosiaali- ja terveysjohtaja

 § 43 Palvelussuhteen päättyminen / vastaanoton sairaanhoitaja

 § 44 Palvelussuhteen päättyminen / kotihoidon fysioterapeutti

 § 45 Tk-sairaalan sairaanhoitajan työtehtävien muutos

 § 46 Työtehtävien muutos / tk sairaalan sairaanhoitaja

 § 47 Terveydenhoitajan palkkaaminen

 § 48 Sairaanhoitajan palkkaaminen tk-sairaalaan

 § 49 Perhetyönohjaajan palkkaaminen perhekeskukseen

 § 50 Palvelukotien sairaanhoitajan työtehtävien muutos

 § 51 Palvelussuhteen päättyminen / palvelukotien lähihoitaja

 § 52 Arviointi- ja kuntoutusyksikkö Arvin tiimivastaavan tehtäviin siirtyminen

 § 53 Palvelussuhteen päättyminen / tk-sairaalan fysioterapeutti

 § 54 Tehtävien muutos / lähihoitaja, varahenkilöstö

 § 55 Palvelussuhteen päättyminen / tk-sairaalan sairaanhoitaja

 § 56 Apulaisylilääkärin viran täyttö

 Perhekeskuksen päällikkö

 § 1 Palvelussuhteen päättyminen / sosiaalityöntekijä

 § 2 Määräaikaisen sosiaalityöntekijän suorarekrytointi

 Hallintopäällikkö

 § 10 Koulunkäyntiohjaajan siirtyminen vammaispalvelun tehtäviin 6.6.-3.7.2022

 § 11 Työaikamuodon muutos / ryhmäavustaja

 § 12 Työpajatyöntekijän palkkaaminen (työllistäminen)

 § 13 Koulunkäyntiohjaajan siirtyminen vammaispalvelun tehtäviin 6.6.-3.7.2022

 § 14 Ulkoaluetyöntekijän palkkaaminen (työllistäminen)

 § 15 Koulunkäyntiohjaajan siirtyminen vammaispalvelun tehtäviin 1.7.-7.8.2022

 

 MUUT VIRANHALTIJOIDEN RATKAISUVALTAAN LIITTYVÄT ASIAT

 Sosiaali- ja terveysjohtaja

 § 10 Tutkimuslupa / Hyvinvointialueen tietojohtamisen kypsyysanalyysi / pro gradu -opinnäytetyö

 § 11 Tutkimuslupa / Satakunnan hyvinvointialueen neuvoloiden vauva- ja perhemyönteinen imetysohjaus perheiden kokemana / opinnäytetyö

 § 12 Tutkimuslupa / Kotihoidon asiakkaiden ja heidän läheistensä kokemuksia Elisa digihoiva - videopuhelupalvelun käytöstä Satakunnan alueella / opinnäytetyö

 § 13  Kotihoidon turvapuhelinhälytysten turva-auttajapalvelun ja satunnaisten tilapäisten kotihoidon käyntien hankinta

 

 Lautakunta päättää, että se ei käytä kuntalain 92 §:n ja hallintosäännön 45a §:n mukaista otto-oikeuttaan.

 

Päätös Esityksen mukaan.

 

 ======