Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.08.2022/Pykälä 145


 

Säkylän kunnan talousraportti 1-6/2022

 

KHALL 22.08.2022 § 145  

126/02.02.02/2022  

 

Kunnan toimintatuotot ja -kulut ovat toteutuneet suunnitellulla tavalla ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Toimintakulut ovat kasvaneet vuoden takaisesta viidellä prosentilla eli runsaalla miljoonalla eurolla. Henkilöstökulut, asiakaspalvelujen ostot ja vuokrakulut ovat nousseet 3-4 %, mutta muiden palvelujen ostot sekä aineitten, tarvikkeiden ja tavaroitten ostot ovat nousseet peräti 12 %.

 

Verotuloja on kertynyt noin 800.000 euroa enemmän kuin vuosi sitten
(+ 5,4 %). Valtionosuuksia on noin 600.000 euroa enemmän (+ 8,8 %).
Verotulojen ja valtionosuuksien kasvu kompensoivat kasvaneita toimintakuluja niin, että puolen vuoden tulos on 365.000 euroa parempi kuin vuonna 2021.

 

Säkylän kunnan tilikauden tulos on kesäkuun lopussa 2,2 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Heinäkuussa maksetut henkilökunnan lomarahat eivät kuitenkaan näy vielä kesäkuun toteutumassa. Lomarahojen kustannusvaikutus on noin 700.000 euroa, joka näkyy vasta heinäkuun raporteissa.

 

Investointeihin varatusta 2,5 miljoonasta eurosta on kesäkuun loppuun mennessä käytetty 345.000 euroa.
 

Vuoden 2021 puolella Kuntarahoitukselta nostettu kolmen miljoonan euron tilapäisluotto maksettiin kokonaan pois toukokuun lopulla. Kunnan lainakanta on tällä hetkellä 5,7 miljoonaa euroa.

 

Esityslistan liitteenä:

-          Tuloslaskelma kesäkuu 2021 ja 2022

-          Toteumavertailu kesäkuu 2022 tehtäväalueittain lyhyt

 

Lisätietoja Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee talousraportin tiedoksi.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.

 

 ======