Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 04.07.2022/Pykälä 40


 

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen (kvalt)

 

KVALT 04.07.2022 § 40  

    

 

 

Tämän kokouksen kokouskutsu on julkaistu kunnan ilmoitustaululla 30.6.2022 ja toimitettu sähköisesti 30.6.2022 valtuutetuille.

  

Tästä kokouksesta on annettu tieto kuntalain 94 §:n ja hallintosäännön mukaisesti. 

 

Kokouskutsu on julkaistu Alasatakunnassa 30.6.2022. 

 

Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista tai varavaltuutetuista on läsnä.

 

Päätösehdotus Kokous todetaan laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Päätös Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

 ======