RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 28.09.2022/Pykälä 71
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lusikkaojantien turvallisuuteen liittyvät toimenpiteet
TEKNLK 28.09.2022 § 71
818/08.00.00/2022
Lusikkaojantien varren kiinteistöjen omistajat ovat olleet useita kertoja yhteydessä tekniseen johtajaan kadun turvallisuuteen ja ajoneuvojen nopeuteen liittyvissä asioissa. Kadun keskivaiheilla asuva viisihenkinen perhe on esittänyt, että kadulla ajetaan jopa 80 km:n tuntinopeudella ja kiihdytellään voimakkaasti. Kadun alkupäähän on asennettu kunnan toimesta Pihakatu-merkki, joka edellyttää varovaista käyttäytymistä alueella.
Pihakatu-merkin tarkoitus: Pihakatu on tarkoitettu yhteisesti jalankulku- ja ajoneuvoliikenteelle. Tie osoitetaan pihakaduksi liikennemerkein. Vaikka pihakatu on tarkoitettu sekä jalankulku- että ajoneuvoliikenteelle, ajoneuvon nopeus pihakadulla on sovitettava jalankulun mukaiseksi. Autoilija ei saa ylittää 20 km/h vauhtia. Ajoneuvon kuljettajan on myös annettava pihakadulla jalankulkijalle esteetön kulku.
Lastensa turvallisuudesta huolestunut henkilö on esittänyt hidasteen asentamista kadun keskivaiheille. Alueen asukkaista osa on em. perheen kanssa samalla kannalla ja osa vastustaa nopeusrajoitusten asettamista ja hidasteen asentamista ajoradalle. Henkilöiden välillä tuntuu olevan asioista erimielisyyksiä.
Tekninen lautakunta toimii tienpitäjän ominaisuudessa, eivätkä asukkaiden välisten riitojen selvittely kuulu lautakunnan tehtäviin. Kuitenkin jos tiellä on havaittavissa jatkuvia ylinopeuksia ja kadulla kulkevat lapset ja aikuiset joutuvat siksi vaaratilanteisiin, tulee lautakunnan päättää millä rakenteellisella tavalla tienpitäjä voi vaikuttaa tien turvallisuuden parantamiseen.
Tekninen lautakunta teetti v. 2021 Lehmuuntielle kaksi loivaa hidastetta alueen turvallisuuden parantamiseksi. Teknisen lautakunnan on mahdollista päättää hidasteen tai hidasteiden asentamisesta katualueille.
Lisätietoja: Tekninen johtaja Tarmo Saarinen, puh. 044 5171 014
Esittelijä Tekninen johtaja Tarmo Saarinen
Päätösehdotus Lautakunta kehottaa Lusikkaojantien varren asukkaita huomioimaan pihakatu-merkin edellyttämät, turvallisuuteen liittyvät asiat kadulla liikkuessaan. Asukkaiden tulee kehottaa vieraitaankin noudattamaan varovaisuutta katualueella. Lautakunta jää seuraamaan onko tällä ensimmäisellä kehotuksella vaikutusta ajonopeuksiin ym. turvallisuuden huomioimisessa ja tarvittaessa päättää myöhemmin esim. hidasteiden toteuttamisesta Lusikkaojantien keskivaiheille.
Päätös Esityksen mukaan.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |