Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta
Pöytäkirja 04.10.2022/Pykälä 122


 

Heikki Sampolahden ilmoituspäätös, Huittinen

 

ES ymplk 04.10.2022 § 122  

762/11.01.01/2022  

 

Ilmoittaja

Nimi: Heikki Sampolahti

Liike- ja yhteisötunnus: 3256934-9

Osoite: Helenansaarenkatu 5, 32700 Huittinen

-------------------------------------------------------------------------------

 

Eläinsuoja ja sen sijainti

Nimi: Heikki Sampolahden/Vähäjoen sikala

Toimiala: Yhdistelmäsikala

Sijainti: Huittinen, Vähäjoki 102-353-2-4, Vähäjoentie 481, 32610 Vampula

 

Ilmoituksen käsittelemisen peruste ja viranomainen

Tilalla on Lounais-Suomen ympäristökeskuksen 2.9.2007 myöntämä toistaiseksi voimassa oleva ympäristölupa. Sukupolven vaihdoksen yhteydessä uusi toiminnanharjoittaja haluaa muuttaa ja laajentaa olemassa olevaa toimintaa.  Nykylainsäädännön mukaan tilan eläinmäärällä käsitellään ilmoitushakemus, jonka lupaviranomaisena toimii kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Ympäristönsuojelulain 115 a §: 1 momentin mukaan toiminnanharjoittajan on tehtävä kirjallinen ilmoitus lain liitteen 4 mukaisesta ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavasta toiminnasta. Eläinsuojien ilmoitusvelvollisuudesta määrätään liitteen 4 kohdassa 5.

 

Ympäristönsuojelulain 115 a §:n 4. momentin mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen käsittelee kyseisen ilmoituksen.

 

Ilmoituksen vireille tulo

Ilmoitus on jätetty Etelä-Satakunnan ympäristölautakunnalle 19.6.2022.

 

Asian käsittely

Ilmoituksesta tiedottaminen

Ilmoitusmenettelyn vireilläolosta on kuulutettu Etelä-Satakunnan ympäristötoimiston nettisivulla 29.6.-5.8.2022. Lisäksi hakemuksesta on erikseen tiedotettu asianosaisille. Asiakirjat ovat olleet nähtävillä kuulutusajan Etelä-Satakunnan ympäristötoimiston nettisivuilla sekä Huittisten toimipisteessä Huittisten kaupunginvirastolla.

 

Lausunnot, muistutukset ja mielipiteet

Ilmoituksen johdosta ei ole pyydetty lausuntoja. Ilmoituksen johdosta on jätetty yksi muistutus.

 

-------------- toteaa muistutuksessaan, että hakemuksessa ei ole kyse ainoastaan sikalan toiminnan muuttamisesta vaan tosiasiassa eläinmäärän huomattavasta lisäyksestä (19,1 %). Eläinmäärän lisäyksestä aiheutuu vastaava lantamäärän lisääntyminen ja lietesäiliöiden suurentaminen nykyisestä 2850 kuutiosta 6230 kuutioon, joka aiheuttaa hänen mukaansa automaattisesti hänen kiinteistölleen tuulen suunnista johtuen huomattavan hajuhaitan. Hajuhaitan estämiseksi ei suunnitelmissa ole muistuttajan mukaan minkäänlaista ratkaisua, vain maininta, että uudet lietesäiliöt tulevat mahdollisesti olemaan kevytkatettuja. Muistuttaja vaatii hajuhaittoihin vedoten lietesäiliöitä katettavaksi.

 

Toiminnanharjoittajan vastine

Heikki Sampolahti on toimittanut muistutuksen johdosta seuraavan vastineen:

 

"-------------- mielestä hankkeessani on kyse huomattavasta, hänen laskujensa mukaan 19,1 %, eläinmäärän kasvusta. Tämä ei pidä paikkansa, sillä ympäristölupaa haetaan 120 vapaaporsituspaikalle, 160 joutilasemakkopaikalle ja 3 000 porsaiden välikasvatuspaikalle sekä 1 052 lihasikapaikalle. Tilan nykyisissä sikaloissa on 120 porsituspaikkaa (laajennuksen jälkeen +/- 0), 120 joutilaspaikkaa (+40), 2 800 välikasvatuspaikkaa (+200) ja 800 lihasikapaikkaa (+252). Mielestäni näiden lukujen mukaan eläinmäärä voisi kasvaa noin 13 %. Mielestäni tämä on varsin vähäinen eläinmäärän kasvu. Hankkeessa on kyse ennen kaikkea toiminnan muuttamisesta: eläinten hyvinvoinnin, bioturvallisuuden ja energiatehokkuuden parantamisesta sekä tuleviin lainsäädäntömuutoksiin valmistautumisesta.

Mäkinen viittaa lietemäärän kasvun olevan 2 850 m3:stä 6 230 m3:iin. Todellisuudessa lietteen määrä ei kasva noin paljoa. Mäkinen ei huomioi reilun kilometrin päässä olevaa 1 000 m3 etäsäiliötä, mikä meillä on ollut käytössä jo useamman vuoden. Hankkeessa on tarkoitus rakentaa kaksi uutta noin 1700 m3 lietesäiliötä vastaamaan uusimpia säädöksiä sekä pientä eläinmäärän lisäyksen vaatimaa lietesäiliöiden lisäkapasiteettia.

------- huomauttaa, ettei hajuhaitan ehkäisemiseksi ole minkäänlaista ratkaisua. Tämäkään ei pidä paikkansa. Hankkeessa on tarkoitus ottaa käyttöön lämmön talteenotto lietekuiluista. Tämä vähentää hajuhaittoja sillä lietteen ollessa viileämpää, hajuhaitat vähenevät. Tämän lisäksi hankkeen myötä toiminnan painopiste siirtyy kauemmas naapureista mm. ------- talosta. Nykyisessä porsitusrakennuksessa, joka on lähimpänä ------- taloa, eläinten kokonaiseläinmäärä vähenee. Vanha välikasvattamo tyhjenee ja porsaat (7-30 kg) on tarkoitus kasvattaa uudessa välikasvattamorakennuksessa, mikä sijaitsee nykyistä välikasvattamoa kauempana (noin 60 m) Mäkisen asuinrakennuksesta. Lisäksi kaikki uudet lietesäiliöt on suunniteltu varsin kauas (610 m) ------- asunrakennuksesta ja välissä on sekä puita että muita rakennuksia.

Mielestäni lietesäiliöiden kattaminen on tässä vaiheessa kohtuuton vaatimus. Tähän perusteluina toiminnan laajuuden vain pieni kasvattaminen, suunnitelma hankkia lämmön talteenottojärjestelmä, toiminnan painopisteen siirtyminen kauemmas ------- asunrakennuksesta sekä uuden rakennuksen että uusien lietesäiliöiden pitkä etäisyys lähimmistä naapureista."

 

Tarkastukset, neuvottelut ja katselmukset

Tilalla on suoritettu 8.9.2022 tarkastus, jossa olivat läsnä toiminnanharjoittaja Heikki Sampolahti, edellinen toiminnanharjoittaja Jukka-Pekka Sampolahti sekä ympäristöylitarkastaja Johanna Thessler.

 

Ilmoituksen mukainen toiminta

Heikki Sampolahti muuttaa sikalansa toimintaa tilan modernisoimiseksi ja tulevan lainsäädäntömuutosten täyttämiseksi. Hankkeessa siirrytään vapaaporsitukseen sekä rakennetaan uusi välikasvattamo ja rehustamo. Samalla tilan eläinmäärä jonkin verran kasvaa. Ilmoituspäätöstä haetaan 120 vapaaporsituspaikalle, 160 joutilasemakkopaikalle ja 3 000 porsaan välikasvatuspaikalle sekä 1 052 lihasikapaikalle. Vanha välikasvattamo tulee poistumaan käytöstä ja se korvataan uudella rakennuksella, missä tulee olemaan kasvatuspaikat 3 000 porsaalle uuden lainsäädännön mitoitukset täyttäen. Tila kuuluu emakkorenkaaseen, missä emakot tulevat tilalle tiineinä reilut viisi viikkoa ennen porsimista. Tilalla on kolme porsitusosastoa, missä emakot porsivat viiden viikon kierrossa niin, että viiden viikon aikana on kolme porsimista. Välikasvattamon kiertonopeus on noin 8 viikkoa. Suurin osa porsaista myydään 30-35 kg painoisina välitykseen, mutta osa kasvatetaan lihasiaksi asti.

Kaikki muut siat joutilaita emakoita lukuun ottamatta ovat lietelantajärjestelmässä. Sikalan vieressä on 950 m³ ja 2x1000 m³:n lietesäiliöt ja noin kilometrin päässä on noin 1 000 m³ etäsäiliö. Näiden lisäksi nykyisten lietesäiliöiden yhteyteen rakennetaan 2x1690 m³ lietesäiliöt. Lietetilavuus on näin ollen 7330 m³. Kaikki lietesäiliöt ovat betonirakenteisia ja uudet lietesäiliöt tulevat todennäköisesti olemaan kevytkatettuja. Lannanpoisto on imulannanpoisto. Liete pumpataan sikalan yhteydessä oleviin lietesäiliöihin. Etäsäiliöön liete kuljetetaan vaunulla. Joutilaat emakot on pihatossa, missä on kestokuivike. Kestokuivike tyhjennetään betonirakenteiseen kuivalantalaan (600 m³). Tilalle rakennetaan uusi kuivalantala toiseen paikkaan. Kaikki syntyvä lanta käytetään lannoitteena joko omissa tai luovuttajien pelloilla. Tilalla on omaa peltoa 106 ha ja lannanlevityssopimuksia 257 ha. Yhteensä lannanlevitysalaa on siis 363 ha. Liete levitetään pellolle joko lietevaunulla tai vetoletkulevittimellä. Molemmissa menetelmissä liete sijoitetaan maahan, mikä tehostaa ravinteiden käyttöä ja vähentää hajua.

 

Tilalla on polttoöljyä kolmessa säiliössä. Yksi säiliöistä sijaitsee lihasikalassa, missä se toimii lämmitysjärjestelmän varajärjestelmänä. Kaksi muuta toimii traktorien tankkauspisteenä ja kuivurin polttoainesäiliönä (kuivauksessa). Tilalle tuodaan tällä hetkellä rehua 1-2 kertaa viikossa. Eläintenkuljetusauto käy noin 3-4 kertaa viikossa. Viljaa tilalle tuodaan joko naapurien tai tilan oman väen toimesta kerran viikossa. Hankkeen myötä on tarkoitus rakentaa nykyistä suuremmat rehun ja viljan varastointitilat, jolloin liikenne vähenee hieman.

 

Toiminnassa syntyvä jäte on kuolleet eläimet (noin 10 000 kg/v), minkä käsittelystä ja noudosta vastaa Honkajoki Oy. Kuolleiden eläinten säilytykseen käytettävä kontti sijaitsee tien toisella puolella jonkin matkan päässä sikalarakennuksista tautivaaran vuoksi. Lisäksi toiminnassa syntyy hieman muovijätettä (noin 100 kg/v), mikä menee jätteenkäsittelyyn. Saniteettivedet eläinsuojista johdetaan talousjätevesien käsittelyjärjestelmään.

 

Asetuksen mukaiset vähimmäisetäisyydet

Uusi sikalarakennus ja uudet lietesäiliöt sijaitsevat aikaisempaa kauempana lähimmistä häiriintyvistä kohteista. Asetuksen (Vna ilmoituksenvaraisista eläinsuojista 527/2014) mukaisia vähimmäisetäisyyksiä käytetään laajennuksiin ja uusiin rakennuksiin. Sikalan eläinyksikkökertoimen ja käytettävien hajun leviämistä vähentävien toimenpiteiden mukaan laajennusosan ja uuden lietesäiliön vähimmäisetäisyys lähimmästä häiriintyvästä kohteesta on hakemuksen mukaisesti 400 m. Lietekuiluihin asennetaan jäähdytysjärjestelmä ja uusissa lietesäiliöissä käytetään kevytkatetta. Eläinsuojan vähimmäisetäisyydet lähimpiin häiriintyviin kohteisiin täyttyvät                                       

 

Muita häiriintyviä kohteita tai vesien- ja luonnonsuojelun kannalta häiriölle alttiita alueita ei lähellä ole.>

 

Lisätietoja Ympäristöylitarkastaja Johanna Thessler, p. 044 7307423, johanna.thessler@sakyla.fi

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Jukka Reko

 

Päätösehdotus Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta päättää hyväksyä Heikki Sampolahden ympäristönsuojelulain 115 §:n mukaisen ilmoituksen yhdistelmäsikalan toiminnasta Huittisten kaupungin kiinteistöllä Vähäjoki 102-353-2-4.Toimintaa on harjoitettava hakemuksessa esitetyllä tavalla ja lsäksi on noudatettava annettuja määräyksiä.

 

 

 

Määräykset

 

Lannan ja jätevesien varastointi

 

1. Eläinsuojassa syntyvä lanta ja pesuvedet on varastoitava vesitiiviissä varastointitiloissa. Sulamisvesien valuminen lannan säilytystiloihin on estettävä. Käytettävissä tulee olla niin paljon vesitiivistä varastointitilaa, että niissä voidaan varastoida kaikki lanta levityshetkeen asti.  Ilmoituksessa esitetyllä eläinmäärällä tämä tarkoittaa n. 7342 m³ lietelannan varastointitilaa ja kuivalantavarastotilaa 784 m³.

 

2. Lantavarastot on tyhjennettävä vuosittain. Lantaloiden kunto on tarkistettava tyhjennyksen yhteydessä ja niiden kuntoa on muutoinkin tarkkailtava. Lantavarastoissa olevat mahdolliset vuodot ja muut puutteet on korjattava välittömästi.

 

Pohjarakenteet

 

3. Eläinsuojarakennusten pohjarakenteiden sekä lannan ja jätevesien siirtokourujen ja viemärien tulee olla vesitiiviitä siten, että lannan, jätevesien ja niistä aiheutuvien valumavesien joutuminen pinta- ja pohjavesiin estetään. Rakenteissa olevat puutteet on korjattava välittömästi.

 

Lannan ja jätevesien käsittely ja hyödyntäminen

 

4. Lanta ja jätevedet on varastoitava, käsiteltävä ja hyödynnettävä siten, että niitä ei joudu ympäristöön eikä naapureille aiheuteta kohtuutonta rasitusta. Ympäristöön vahingon tai onnettomuuden johdosta joutunut lanta on välittömästi korjattava talteen.

 

5. Rakenteiden ja laitteiden on oltava sellaisia, ettei tyhjennysten, siirtojen ja kuljetusten aikana pääse tapahtumaan vuotoja. Lannan kuormausalueiden tulee olla tiivispohjaisia siten, ettei haitallisia aineita pääse maaperään tai pohjaveteen. Alueelta ympäristöön voidaan johtaa vain puhtaita sadevesiä. Lannan kuljetukseen käytettävät tiet on pidettävä siisteinä ja huolehdittava, että lantaa ei joudu tielle.

 

6. Lanta ja pesuvedet on joko hyödynnettävä lannoitteena pellolla tai toimitettava käsiteltäväksi ympäristöluvan omaavaan käsittelylaitokseen. Lannan levitykseen soveltuvaa peltoa tulee olla käytettävissä ilmoituksen mukaisella eläinmäärällä vähintään 304 hehtaaria, kun kaikki lanta käytetään lannoitteena pellolla.

 

7. Pellolle levitetty lanta on kynnettävä tai muulla tavalla muokattava maan sisään yhden vuorokauden kuluessa levityksestä. Kohtuuttoman hajuhaitan syntyminen naapureille tulee estää mm. välttämällä lannan käsittelyä ja levitystä yleisinä juhla- ja pyhäpäivinä, näiden aattopäivinä sekä juhlatilaisuuksien aikana.

 

8. Lantaa levitettäessä pellolle on talousvesikaivojen ympärille ja vesistöjen sekä lasku- ja valtaojien varsille jätettävä riittävän leveät suoja-alueet, joille ei levitetä lantaa.

 

Jätteet ja yleinen siisteys

 

9. Tilalla kuolleet eläimet on toimitettava mahdollisimman pian käsiteltäväksi laitokseen, jonka ympäristönsuojelulain mukaisessa luvassa tai sitä vastaavassa päätöksessä tällaisen jätteen vastaanotto ja käsittely on hyväksytty. Kuolleet eläimet on säilytettävä tarkoitusta varten varatuissa tiiviissä säilytystiloissa ennen niiden toimittamista hävitettäväksi.

 

10. Haittaeläimiä on tarvittaessa torjuttava rehuhygieniaan, yleiseen viihtyisyyteen ja eläinsuojan rakenteisiin aiheutuvien haittojen estämiseksi.

 

11. Poltto- ja voiteluaineita ja toiminnassa syntyviä jätteitä on varastoitava ja käsiteltävä alueella siten, ettei niistä aiheudu epäsiisteyttä, roskaantumista, saastumisvaaraa maaperälle tai pinta- ja pohjavesille eikä muutakaan haittaa ympäristölle. Toiminnanharjoittajan on muutenkin huolehdittava alueen yleisestä siisteydestä eikä toiminnasta saa aiheutua roskaantumista tai epäsiisteyttä.

 

12. Hyödynnettäväksi tai loppusijoitettavaksi toimitettavan jätteen saa luovuttaa vain asianmukaiseen käsittelyyn tai kuljetukseen, joka on hyväksytty ympäristönsuojelu- tai jätelain edellyttämällä tavalla.

 

Raportointi

 

13. Toiminnanharjoittajan on pidettävä kirjaa laitoksen toiminnasta. Seuraavat asiat on pyydettäessä esitettävä ympäristönsuojelun valvontaviranomaiselle:

 

-          tiedot eläinmääristä

-          tiedot lantamääristä, levitysaloista ja muista mahdollisista lannan toimituspaikoista sopimuksineen

-          tiedot kuolleiden eläinten määristä, toimituspaikoista ja käsittelytavoista

-          yhteenveto syntyneiden jätteiden määristä, lajeista ja niiden toimituspaikoista ja  -päivämääristä.

-          tiedot mahdollisista laitoksen toiminnassa tapahtuneista häiriötilanteista ja muista poikkeuksellisista tilanteista.

 

Paras käyttökelpoinen tekniikka ja käytäntö

 

14. Toiminnanharjoittajan on käytettävä parasta käyttökelpoista tekniikkaa ja toimittava ympäristön kannalta parhaan käytännön mukaan. Toiminnanharjoittajan on seurattava toimialansa parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymistä ja varauduttava tilan oloihin soveltuvan uuden tekniikan ja uusien käytäntöjen käyttöönottoon.

 

Vaarallisten ja haitallisten aineiden, jätteiden ja raaka-aineiden varastointi ja käsittely

 

15. Polttoaineita, jätteitä, raaka-aineita ja tuotteita on käsiteltävä ja varastoitava siten, että niiden päätyminen pohjaveteen ja pintavesiin estetään, sekä niin että ne eivät aiheuta maaperän pilaantumisen vaaraa. Polttoaineita ja öljyjä on varastoitava tiiviissä säiliöissä tarkoitukseen soveltuvalla alustalla. Polttonestevarastojen tulee soveltua käyttötarkoitukseensa ja niiden kunto tulee tarkastaa riittävän usein.

 

Onnettomuus- ja häiriötilanteet sekä muut poikkeukselliset tilanteet

 

16. Mahdollisista häiriö- ja onnettomuustilanteista, jotka saattavat aiheuttaa merkittävää vaaraa tai haittaa ympäristölle, on ilmoitettava välittömästi kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Onnettomuus- ja häiriötilanteissa luvanhaltijan on ryhdyttävä välittömiin toimenpiteisiin ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi ja haitallisten ympäristövaikutusten vähentämiseksi.

 

17.  Onnettomuus- ja häiriötilanteita varten toiminta-alueella on oltava riittävä alkusammutus- ja vuotojen torjuntakalusto sekä riittävä määrä imeytysmateriaalia saatavilla. Vuotoina ympäristöön päässeet polttonesteet ja muut aineet on kerättävä välittömästi talteen.

18. Toiminnanharjoittajan on huolehdittava toiminta-alueen rakenteiden ja laitteistojen huollosta ja kunnossapidosta siten, että ne eivät käytön aikana vioitu tai muutu siten, että toiminnasta aiheutuvien ympäristö- tai terveysvahinkojen riski lisääntyy.

 

Toiminnan muuttaminen ja keskeyttäminen

 

19. Toiminnanharjoittajan on viipymättä ilmoitettava valvontaviranomaiselle toiminnan pysyvästä tai pitkäaikaisesta keskeyttämisestä sekä toiminnan valvonnan kannalta olennaisista muutoksista. Luvanhaltijan vaihtuessa on luvan uuden haltijan ilmoitettava vaihtumisesta valvontaviranomaiselle.

 

20. Toiminnan keskeytyessä tai loppuessa toiminnassa varastoidut lanta ja jätteet tulee toimittaa asianmukaiseen hyötykäyttöön tai keräykseen viipymättä tai viimeistään 12 kuukauden kuluessa keskeytymisestä. Toiminnan loputtua laitosalue on saatettava sellaiseen kuntoon, ettei siitä aiheudu epäsiisteyttä tai ympäristön pilaantumisen vaaraa.

                 

Ilmoituspäätöksen perustelut

 

Toimittaessa ilmoituksen ja sen liitteiden sekä tämän ilmoituspäätöksen mukaisesti toiminnasta ei, annettavat määräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa terveyshaittaa, merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella.

Toiminnassa on noudatettava valtioneuvoston asetusta ilmoituksenvaraisista eläinsuojista sekä eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta, joissa on annettu yksityiskohtaiset määräykset eläinsuojatoiminnan harjoittamisesta siten, että toiminnasta ei aiheudu ympäristön pilaantumista.

 

Määräysten perustelut

 

Lupamääräykset 1-8 on annettu sen varmistamiseksi, että lannan ja jätevesien varastointi, käsittely ja hyödyntäminen eivät aiheuta vesistökuormitusta, pinta- tai pohjaveden pilaantumista tai sen vaaraa, eivätkä kohtuutonta haittaa naapureille. Lupamääräykset on osittain annettu ennaltaehkäiseviksi toimiksi ympäristöonnettomuuksien syntymisen estämiseksi.

 

Lupamääräykset 1-8 on annettu myös sen varmistamiseksi, että lannan varastointi ja käsittely tilalla eivät aiheuta terveyshaittaa tai ympäristön pilaantumista. Lannan varastointitilavuus on laskettu valtioneuvoston asetuksen mukaisilla eläinkohtaisilla kuivikelantakertoimilla. Lannan varastointi sekä varastojen täyttö ja tyhjennys ovat toimintoja, joista saattaa aiheutua päästöjä ympäristöön, mikäli toimintaa ei harjoiteta riittävällä huolellisuudella ja varovaisuudella. Ylimääräisten vesien pääsy lannan ja jätevesien varastointitiloihin aiheuttaa mm. varastointitilojen täyttymisen ennenaikaisesti. Ympäristönsuojelulain 16 §:n mukaan maaperään ei saa päästää jätettä eikä muutakaan ainetta siten, että seurauksena on sellainen maaperän laadun huononeminen, josta voi aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, viihtyisyyden melkoista vähentymistä tai muu niihin verrattava yleisen tai yksityisen edun loukkaus (maaperän pilaamiskielto).

 

Varastojen vuosittaisella tyhjentämisellä (lupamääräys 2) varmistetaan hyötytilavuuden säilyminen ja samalla niiden rakenteet voidaan tarkastaa silmämääräisesti mahdollisten vaurioiden havaitsemiseksi.

 

Lupamääräys 3 on annettu varmistavaksi ja ennaltaehkäiseväksi toimeksi pinta- ja pohjavesien pilaantumisen estämiseksi.

 

Lupamääräyksellä 5 pyritään estämään alueelta johdettavien sadevesien aiheuttamat haitat pintavesille.

 

Peltoalavaatimus (lupamääräys 6) perustuu lannan keskimääräiseen fosforisisältöön sekä peltoviljelykasvien keskimääräiseen fosforilannoitustarpeeseen. Peltoalavaatimus tarkoittaa tilannetta, jossa kaikki lanta käytetään lannoitteena pellolla. Lannan toimittaminen muuhun käsittelyyn ja/tai luovuttaminen lannoitekäyttöön muille viljelijöille vähentävät tarvittavan oman peltoalan määrää.

 

Lupamääräys 7 on annettu lannan levityksestä aiheutuvien hajuhaittojen, ravinteiden vesistöpäästöjen sekä ammoniakin ilmaan joutumisen ehkäisemiseksi. Lannan levityksestä aiheutuva hajuhaitta on kestoltaan lyhytaikaista ja sitä voidaan vähentää suorittamalla multaus mahdollisimman nopeasti, suositeltavaa on mullata pelto neljän tunnin sisällä levittämisestä. Lannan käsittelystä ja levityksestä aiheutuvaa haittaa voidaan vähentää välttämällä käsittelyä ja levitystä sellaisina ajankohtina, kuten yleisinä juhlapäivinä, koulujen yms. tiedossa olevien juhlatilaisuuksien aikana, jolloin siitä aiheutuisi ilmeistä haittaa esim. levityspeltojen naapureille. Lannan levityksestä ei saa myöskään aiheutua muuta kohtuutonta haittaa naapureille, joten lannan levityksessä tulee ottaa huomioon levityspellon sijainti ja etäisyys suhteessa häiriintyviin kohteisiin.

 

Levittämällä lanta pääsääntöisesti keväällä ennen kylvöä ja kesantopellolle vasta välittömästi ennen kylvöä tai nurmen perustamista ja jättämällä peltojen viereisten vesistöjen rannoille, lasku- ja valtaojien varsille sekä mahdollisten talousvesikaivojen ympärille suoja-alueet voidaan ravinteiden pääsyä pinta- ja pohjavesiin ehkäistä sekä estää kohtuuttoman haitan syntyminen naapureille (lupamääräys 8). Suoja-alueet perustuvat valtioneuvoston antamaan asetukseen eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta, jonka mukaan typpilannoitus on kielletty viidestä kymmeneen metriä lähempänä vesistöä muokkaamisesta riippuen ja talousvesikaivojen ja -lähteiden ympärille on jätettävä maaston korkeussuhteista, kaivon rakenteesta ja maalajista riippuen vähintään 30-100 metrin levyinen vyöhyke, jota ei lannoiteta lannalla ja orgaanisilla lannoitevalmisteilla.

 

Lupamääräyksen 9 mukaisesti tilalla kuolleiden tuotantoeläimistä saatavien sivutuotteiden asianmukaisella hävittämisellä voidaan estää raatojen hautaamisen kautta vesien ja pohjaveden pilaantumisen vaaran syntyminen ja valvomattoman polton kautta ilman pilaantuminen sekä mahdollisten eläintautien leviäminen ja tästä aiheutuvaa ihmisten tai eläinten terveyteen kohdistuvaa vaaraa. Kuolleiden eläinten ruhojen ja eläinperäisten tuotteiden asianmukaisella hävittämisellä voidaan myös estää naapureille aiheutuvan viihtyvyyshaitan syntyminen

 

Haittaeläinten torjunnalla (lupamääräys 10) estetään haitallisten ympäristövaikutusten, kuten terveys-, ympäristö-, epäsiisteys- ja viihtyisyyshaitan syntyminen. Haittaeläimillä tarkoitetaan mm. rottia, hiiriä, kärpäsiä sekä muita haitallisia hyönteisiä ja tuholaisia.

 

Lupamääräykset 11 ja 12 on annettu estämään jätteiden aiheuttamat haitat. Ympäristönsuojelulain 58 §:n mukaan ympäristöluvassa on annettava tarpeelliset määräykset jätteistä ja jätehuollosta jätelain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamiseksi Jätteiden asianmukaisella käsittelyllä ja varastoinnilla sekä niiden toimittamisella asianmukaiseen käsittelyyn voidaan estää ennakolta haitallisten vaikutusten syntyminen.  Vaarallisten jätteiden, kuten jäteöljyn, akkujen ja loisteputkien, toimittaminen asianmukaiseen käsittelyyn vähentää niiden aiheuttamia terveyteen ja ympäristöön kohdistuvia riskejä.

 

Toiminnan raportointia koskeva lupamääräys 13 on annettu viranomaisten toimintaa koskevan tiedonsaannin turvaamiseksi ja valvonnan järjestämiseksi. Toiminnasta saamiensa tietojen avulla viranomainen voi seurata laitoksen toiminnan lainmukaisuutta ja annetun luvan noudattamista.

 

Lupamääräyksellä 14 velvoitetaan toiminnanharjoittaja noudattamaan parhaan käyttökelpoisen tekniikan (BAT) ja ympäristön kannalta parhaan käytännön (BEP) periaatteita. Lupamääräyksellä velvoitetaan toiminnanharjoittaja myös jatkossa ottamaan uutta käyttökelpoista tekniikkaa soveltuvin osin käyttöön, mikäli siten voidaan olennaisesti vähentää päästöjä ilman kohtuuttomia kustannuksia. Ympäristönsuojelulaki velvoittaa ennaltaehkäisemään ja minimoimaan haitat sekä käyttämään parasta käyttökelpoista tekniikkaa ja noudattamaan ympäristön kannalta parhaimpia työmenetelmiä.

 

Lupamääräys 15 on annettu yleisesti sen varmistamiseksi, että raaka-aineet, polttoaineet, kemikaalit, tuotteet ja jätteet varastoidaan ja käsitellään toiminnassa niin, että niistä ei aiheudu terveyshaittaa, kohtuutonta hajuhaittaa tai saastumisvaaraa maaperään, pinta- tai pohjavesiin tai muutakaan haittaa ympäristölle. Polttonesteiden varastoinnissa ja käsittelyssä tulee muutoinkin noudattaa huolellisuutta ja varovaisuutta maaperän ja pohjaveden sekä pintavesien pilaantumisen estämiseksi. Määräys kemikaalien, kuten torjunta- ja pesuaineiden käyttöturvallisuusohjeen noudattamisesta on annettu, jotta kemikaalien varastointi ei aiheuta vaaraa tai haittaa ympäristölle tai terveyshaittaa.

 

Lupamääräykset 16, 17 ja 18: Poikkeuksellisen suurista häiriöistä ja onnettomuuksista on tiedotettava valvontaviranomaiselle, jotta tarvittaviin torjuntatoimiin päästään välittömästi ja ympäristölle aihetuvat haitat jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Haitallisten terveys- ja ympäristövaikutusten estämiseksi onnettomuustilanteisiin tulee varautua etukäteen.

 

Lupamääräys 19 varmistaa, että tilanteen muuttuminen laitoksella tulee valvontaviranomaisen tietoon. Toiminnan olennainen muuttaminen tai lisääminen edellyttää uutta ilmoitushakemusta tai ympäristölupaa.

 

Lupamääräys 20 on annettu, koska toiminnan keskeyttäminen tai lopettaminen tilalla edellyttää sitä, että toimintaan liittyneet ympäristöriskit ja varastoidut jätteet poistetaan. Samalla toiminta poistuu tietojärjestelmästä.

 

Ilmoituspäätöksen voimassaolo

Tämä päätös on voimassa toistaiseksi. Toiminnan olennaisesta muuttamisesta on tehtävä uusi ilmoitus tai haettava ympäristölupaa.

Asetusten ja muiden säännösten noudattaminen

Jos asetuksella annetaan tämän päätöksen määräyksiä ankarampia säännöksiä tai siitä poikkeavia säännöksiä voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta päätöksen estämättä noudatettava.

 

Päätöksen täytäntöönpano

Toimintaa on harjoitettava tämän päätöksen mukaisesti päätöksen antamisen jälkeen. Päätöstä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

 

Sovelletut oikeusohjeet

Ympäristönsuojelulaki (527/2014)

Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014

Laki eräistä naapuruussuhteista (26/20) 17 §

Jätelaki (646/2011) 8 §, 12 §, 13 §, 15 §, 28-31 §, 72-73 §

Terveydensuojelulaki (763/94) 22 §

Terveydensuojeluasetus (1280/94) 11 §

Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläinjätteen käsittelystä (1022/2000).

Valtioneuvoston asetus ilmoituksenvaraisista eläinsuojista (138/2019)

Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (1250/2014)

Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (157/2017)

 

Käsittelymaksu ja sen määräytyminen

Eläinsuojailmoituksen käsittelystä peritään käsittelymaksua 1861 euroa. Maksu perustuu Euran, Huittisten ja Säkylän ympäristönsuojeluviranomaisen taksaan.

 

Päätöksestä tiedottaminen

Tämä päätös lähetetään hakijalle sekä Varsinais-Suomen Ely -keskukselle. Ilmoitus päätöksestä lähetetään ympäristönsuojelulain 85 §:ssä mainituille sekä julkaistaan kaupungin ilmoitustaululla.

 

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Tarkemmat valitusohjeet ovat liitteenä

 

Päätös Esityksen mukaan. 

 

 ======