RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta
Pöytäkirja 04.10.2022/Pykälä 114
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lautakunnan alaisten viranhaltijapäätösten tiedoksi saattaminen, Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta
ES ymplk 04.10.2022 § 114
Kuntalain 92 §:n mukaan mm:
"Kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Hallintosäännössä voidaan määrätä, että 1 momentissa tarkoitettu oikeus koskee vastaavasti lautakuntia, niiden puheenjohtajia tai hallintosäännössä määrättyä kunnan viranhaltijaa asianomaisen lautakunnan alaisen viranomaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirretyissä asioissa, jollei kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai 1 momentissa tarkoitettu hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija ole ilmoittanut asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos kunnat niin sopivat."
Hallintosäännön 45a §:n mukaan: "Asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.
Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä."
Hallintosäännön 45b §:n mukaan:
"Kunnanhallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta.
Ilmoitus tehdään sähköisesti kunnanhallituksen (ja lautakunnan) puheenjohtajalle ja esittelijälle.
Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen (tai lautakunnan) käsiteltäväksi."
Päätös otto-oikeuden käyttämisestä on tehtävä kirjallisesti.
Em. viranhaltijan ratkaistavaksi siirretyt lupa- ym. asiat, joita ei voi ottaa toimielimen käsiteltäväksi, on tarkoituksenmukaista tuoda kuitenkin tiedoksi ympäristölautakunnalle. Lautakunnan tiedoksi saatetaan päätösehdotuksessa mainitut viranhaltijapäätökset. Päätökset esitellään tarvittaessa kokouksessa.
Ympäristöpäällikkö: Lautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi seuraavat viranhaltijapäätökset:
Toimielimelle yleisesti määrätty ratkaisuvalta, joka on delegoitu viranhaltijoille
Ympäristöpäällikkö
§ 47 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta, Huittinen
§ 48 Poikkeaminen ympäristönsuojelumääräyksistä, öljysäiliön jättäminen maahan, Eura
§ 49 Poikkeus ympäristönsuojelumääräyksistä, Huitinen
Ympäristöylitarkastaja
§ 12 Ajoneuvon siirtopäätös, Eura
§ 13 Poikkeaminen ympäristönsuojelumääräyksistä, öljysäiliön jättäminen maahan, Eura
Rakennustarkastaja ja tarkastusinsinööri
Eura § 125-150
Lupa Rakennushanke Osoite
22-1046-I Talousrakennus Koivikontie 11
22-1054-R Terminaalin laajennus Kariniementie 1
22-1047-I Puukatos Heinämaantie 139
22-1048-I Aurinkopaneelit talousrakennuksen
katolle (64 kpl) Vaaniintie 420
22-1049-I Takan ja hormin asennus
asuinrakennukseen. Kuhatie 7
22-1050-I Kanala Heinämaantie 139
22-1051-I Maakellari Heinämaantie 139
22-1061-R Asuinrakennuksen muutostyöt Eurajoentie 715a
22-1023-RJ Rakennusluvan pidentäminen/
asuinrakennus Kustaanpolku 64
22-1024-RJ Rakennusluvan voimassoloajan
jatkaminen Ahmasjärventie 73
22-1052-I Muu muutostyö Keskitie 21
22-1054-I Aurinkopaneelikenttä 60W Taanonkulmantie
22-1068-T Asuinrakennuksen muutostyö Keskimutkantie 32
22-1069-T Huonetilojen muutos Savikontie 2
22-1026-MUU Kokoontumistilan käyttöön
hyväksyminen Tehtaantie 35
22-1055-I Ulkovarasto Vähäsaarenmaantie
22-1063-R Varastorakennus Mäntykuja 6
22-1064-R Loma-asunto Salajärventie 359
22-1071-R Autokatos Heikkilänkulmantie 120
22-1057-I Varasto Vainiotie 20
22-1066-T Piha-aitta Mäkikuja 6
22-1027-RJ Asuinrakennuksen laajennus /
rakennusluvan voimassaoloajan
jatkaminen Kirkkovainiontie 20
22-1056-I Tulisijan ja kevythormin
asentaminen vapaa-ajan asuntoon. Kajajärventie 416b
22-1058-I Takan ja savuhormin asennus. Kontionkaari 8
22-1070-R Autokatos Itärinteentie 7
22-1074-R Varastokatos Filppulantie 16
Huittinen § 76-100
Lupa Rakennushanke Osoite
22-5076-TJ Talousrakennuksen julkisivumuutos, Toivarintie 71
toimenpideluvan voimassaolon
jatkaminen, 3 vuotta.
22-5077-I Maalämpökaivon poraaminen Perkonkatu 7
22-5078-I Maalämpökaivon poraaminen Lauhantie 700
22-5079-I Aurinkopaneelien (16 kpl)
asentaminen autotallin katolle Karhiniementie 317
22-5080-I Maalämpökaivojen poraaminen (2 kpl) Tiemestarinkatu 19
22-5081-I Maalämpökaivon poraaminen Tiemestarinkatu 19
22-5082-I Ulkokäymälä Lepistöntie 72
22-5083-I Aurinkopaneelien (28 kpl)
asentaminen asuinrakennuksen katolle Voudinkatu 7
22-5084-I Aurinkopaneelien (14 kpl)
asentaminen varastorakennuksen seinälle Salorannantie 35
22-5085-I Maalämpökaivon poraaminen Vahaojankatu 3
22-5086-T Viljasiilot 4 kpl á 25 m³ Kärkkäänjoentie 200
22-5087-R Omakotitalo ja talousrakennus Kivensärkijänkatu 1
22-5088-T Sähköautojen latauspaikkojen
rakentaminen Loimijoentie 89
22-5089-T Sähköautojen latauspaikkojen
rakentaminen Risto Rytin katu 37
22-5090-T Huoltorakennuksen vesikatteen muutos Karhiniementie 140
22-5091-R Omakotitalon peruskorjaus ja
laajentaminen Huhtaantie 146
22-5092-R Broilerkasvattamo Lehteläntie 78
22-5093-P Ongelmajätevaraston purkaminen Klaavolantie 2
22-5094-P Väentuvan purkaminen Huhkolantie 6
22-5095-T Kesäkeittiö Risto Rytin katu 52
22-5096-T Öljysäiliötila asuinrakennukseen Mehiläisentie 14
22-5097-T Pientuulivoimala, 2 kpl Kiiskipolku 6
22-5098-T Kylpytynnyrikatos Loimijoentie 295
22-5099-T Jätekatos Niementie 70
22-5100-T Aurinkovoimala Makasiinikatu 4
22-5101-I Maalämpökaivon poraaminen Nopparinkatu 8
Säkylä § 126-152
22-3049-I Ulkovarasto/katos n. 30m/2 Teeritie 12
22-3014-RJ Varastohalli/rakennusluvan
voimassaolon jatkaminen Kiertotie 15
22-3048-R Pihasauna Ohratie 2
22-3015-RJ Rakennusluvan voimassaoloajan
jatkaminen Santalantie 251
22-3052-I Aurinkovoimala 41 kw Huhdintie 210
22-3056-I Uuden wc/puuhuoneen rakentaminen
vanhan tilalle Rantatie 676b
22-3049-R Rantasaunan laajennus ja korjaus Lepikkotie 13
22-3050-R Asuinrakennus Rantatie 1220
22-3051-R Vapaa-ajan rakennuksen laajennus Korventaustantie 9
22-3055-R Autosuoja Rantatie 336
22-3057-I Vaja Kolerikiventie 3
22-3052-T Lomarakennuksen muutostyöt Kurvastentie 3e
22-3053-T Rakennuksen julkisivumuutos Pappilantie 146
22-3054-R Talousrakennus Teränokantie 140b
22-3056-T Jätevesien käsittelyjärjestelmä Haukkavuorentie 127
22-3057-R Broilerkasvattamo Huhdintie 210
22-3059-T Mainoslaitteen asentaminen Pakulantie 6
22-3013-PI Rakennuksen purkamisilmoitus Metsäläntie 144
22-3058-I Vähäinen talousrakennus Nummiojan-
Sydänmaantie
22-3060-T Rantamökin muutostyö Teränokantie 93e
22-3061-R Asuinrakennuksen sisämuutostyöt Rantavarintie 2a
22-3058-R Asuinrakennus Haapsaarentie 21
Henkilöstöasioita koskeva ratkaisuvalta
Ympäristöpäällikkö
§ 6 Terveystarkastajien tehtävien hoitaminen 1.8.2022-31.12.2022
Lautakunta päättää, että se ei käytä kuntalain 92 §:n ja hallintosäännön 45a §:n mukaista otto-oikeuttaan.
Päätös Esityksen mukaan.Esityksen mukaan.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |