Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta
Pöytäkirja 08.11.2022/Pykälä 139


 

VSS-Biopower Oy:n ympäristölupamääräysten vastainen toiminta

 

ES ymplk 08.11.2022 § 139  

540/11.01.00/2022  

Ympäristölautakunta on myöntänyt VSS-Biovoima Oy:n biokaasulaitokselle (nyk. VSS-Biopower Oy) ympäristöluvan 27.6.2017.  Laitoksen aiheuttamista hajuhaitoista on tehty ensimmäisiä valituksia jo vuonna 2020. Valitusten ansiosta laitokselle on annettu kehotuksia kasvijätteen varastointiin liittyen ja sen riskiluokitusta on nostettu korkeimpaan luokkaan eli laitoksiin, jotka tarkastetaan vuosittain. Syksyn 2021 tarkastuksella laitosta on kehotettu selvittämään hajulähteet ja tekemään selvitykset haittojen vähentämisestä 1.9.2022 mennessä.  Selvityksen mukaan laitoksella esiintyvien hajuhaittojen on pääsääntöisesti havaittu aiheutuvan eläinperäisen raaka-aineen käsittelystä painesterilointilaitteistolla. Lisäksi laitoksen jälkihygienisointiosaston poistokaivoista sekä separointihuoneen poistoilman mukana vapautuu hajuja.

 

Eläinperäisen raaka-aineen painesteriloinnin aloittamisen jälkeen vuoden 2022 aikana hajuhaitat ovat selvästi aiemmasta suurentuneet. Etelä-Satakunnan ympäristötoimistoon on toimitettu kuluvan vuoden aikana monta biokaasulaitoksen aiheuttamia hajuhaittoja koskevaa valituskirjelmää. Puhelinsoittojen, käyntien ja sähköpostien välityksellä asiasta on tehty noin kymmenkunta ilmoitusta koskien eri kiinteistöillä ilmeneviä haittoja. Hajuhaittoja on todettu aiheutuvan varsinaisen laitoksen ja sen eri prosessien lisäksi kasvijätteiden ulkona tapahtuvasta varastoinnista. Varastoinnista aiheutuu hajuhaitan lisäksi myös epäsiisteyttä, haittaeläinongelmia sekä maaperän ja pintavesien pilaantumisvaaraa. Laitosalueella on muutenkin epäsiisteyttä.

 

Ympäristöluvan lupamääräysten 9. ja 10. mukaan toiminta ei saa aiheuttaa toistuvia hajuhaittoja ja toisaalta, mikäli häiritsevää hajuhaittaa kuitenkin aiheutuu toiminnanharjoittajan on ryhdyttävä viipymättä toimenpiteisiin haitan poistamiseksi. Lupamääräyksen 14. mukaan raaka-aineen ym. materiaalien varastoinnista ei saa aiheutua epäsiisteyttä, roskaantumista, pölyämistä, hajuhaittaa eikä maaperän eikä pinta- ja pohjavesien pilaantumista. Lisäksi lupamääräyksen 22. mukaan laitoksen tulee toimittaa lupaviranomaiselle 25 000 €:n vakuus. Vakuutta ei ole valvojan useista kehotuksista huolimatta toimitettu.

 

VSS Biopower Oy:ltä on pyydetty 26.10.2022 mennessä vastine asian siirtämisestä Etelä-Satakunnan ympäristölautakunnan päätettäväksi. Vastineessa on pyydetty antamaan selitys ympäristölupamääräysten vastaisesta toiminnasta sekä siitä, miten ja missä aikataulussa laitoksen toiminta saatetaan ympäristöluvan mukaiseksi. Yritys on toimittanut asiassa määräaikaan mennessä saapuneen vastineen, joka on esityslistan oheismateriaalina. Neljälle asiassa kirjallisen valituksen nimellään antaneelle haitankärsijälle on annettu mahdollisuus antaa yrityksen selitykseen oma vastineensa. Vastineet on pyydetty toimittamaan 3.11.2022 mennessä. Mahdolliset vastineet esitellään kokouksessa.

 

Lisätietoja Ympäristöylitarkastaja Johanna Thessler p. 044 7307 423,

 johanna.thessler@sakyla.fi

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Jukka Reko

 

Päätösehdotus Päätösehdotus esitellään kokouksessa.

 

 

 

 

 

Päätös Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta määrää VSS Biopower Oy:n toimimaan ympäristöluvan ehtojen mukaisesti ja asettaa yksilöityjen määräystensä tehosteeksi uhkasakkoja seuraavasti:

 

  1. Jälkihygienisointiosaston poistokaivot on kansitettava ja putkitukset toteutettava laitoksen vastineessa esitetyllä tavalla. Lisäksi separointihuoneen poistoilma on ohjattava riittävän korkealle tasolle, jotta hajujen leviäminen maan pinnan tasolle vähenee. Poistokanavaan on asetettava hajuja vähentävä suodatin. Nämä toimenpiteet on tehtävä 31.12.2022 mennessä. Määräysten tehosteeksi asetetaan 8000 €:n uhkasakko.

 

  1. Eläinperäisen jätteen painesteriloinnin höyrynpoistoon laitoksen vastineessa esitetyt muutokset on toteutettava 30.1.2023. mennessä. Tämän määräyksen tehosteeksi lautakunta asettaa 5000 €:n uhkasakon.

 

  1. Nykyisestä kasvijätteen aumavarastosta on vähennettävä jätettä ja sen rakennetta on parannettava tilapäisin toimenpitein välittömästi niin, että suorat valumat alueelta ympäristöön estyvät. Kasvijäte on ennen sen toimittamista prosessiin varastoitava tiiviissä varastossa. Varasto on mitoitettava niin, että siihen mahtuu myös poikkeustilanteissa laitokselle toimitettava kasvijäte. Kaikki varaston suoto- ja valumavedet on ohjattava lupapäätöksen mukaisesti laitoksen prosessiin. Maaperän tai pintavesien pilaantumisriskiä ei saa aiheutua. Määräyksen toteuttamiseksi kasvijätteen varastointia varten, mikäli varastointia laitosalueella jatketaan, on rakennettava tiivis allasrakenne tai mahdollisesti sen lisäksi halli, joka on otettava käyttöön viimeistään 1.9.2023. Tämän määräyksen tehosteeksi lautakunta asettaa 10 000 €:n uhkasakon.

 

  1. Eläinperäisen raaka-aineen käsittelystä aiheutuvan hajuhaitan merkittäväksi vähentämiseksi on laitoksella tehdyn selvityksen mukaan toteutettava koko rakennuksen ilmanvaihtoon liittyviä parannuksia. Lautakunta määrää yrityksen toimittamaan lupaviranomaiselle asiaan liittyvät suunnitelmat ja aikataulun parannusten käytännön toteutukseksi 1.6.2023 mennessä. Suunnittelu on toteutettava lupamääräyksen 18. mukaisesti (määräys parhaan käyttökelpoisen tekniikan ja käytännön käyttöönotosta).

 

  1. Laitosalue on viipymättä siivottava ylimääräisistä tavaroista. Laitoksen ulkoalueilla ei ympäristölupahakemuksen mukaan ole tarvetta varastoida mitään muita tavaroita tai materiaaleja kuin kasvijätettä. Alue on muutenkin pidettävä siistinä. Laitosalue on ympäristölupahakemuksessa esitetty suurelta osin asfaltoitavaksi ja lupamääräyksessä 8. on määrätty toteuttamaan esitetyt pinnoitukset. Lisäksi lupamääräyksessä 3. on määrätty asfaltoimaan kaikki liikennöintiin varatut osat piha-alueesta. Määräyksen 4. mukaan laitoksen piha-alue on rakennettava niin, ettei alueelle lammikoidu vesiä. Piha-alue on luvassa ja lupamääräyksissä esitetyiltä osin asfaltoitava kesän 2023 aikana ja viimeistään 1.9.2023 mennessä. Tämän määräyksen tehosteeksi lautakunta asettaa 8000 €:n uhkasakon.

 

  1. Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta määrää VSS Biopower Oy:n toimittamaan luvan mukaisen vakuuden 31.12.2022 mennessä. Määräyksen tehosteeksi asetetaan 10 000 €:n uhkasakko.

 

Päätöksen perustelut

 

VSS Biopower Oy:n biokaasulaitos aiheuttaa merkittäviä hajuhaittoja ympäristössä ja laitoksen toimin-nasta aiheutuu siten ympäristön pilaantumista sekä viihtyvyyshaittaa. Laitoksen toiminnasta on havaittu kasvijätteiden varastointiin liittyvien valumavesien hallitsemattomasta käsittelystä aiheutuvan ympäristön pilaantumisen vaaraa. Toiminta on monella tavalla lainvoimaisen ympäristöluvan ehtojen vastaista.

 

Määräykset 1, 2 ja 4 on annettu VSS Biopower Oy:n toiminnasta aiheutuvien hajuhaittojen ehkäisemiseksi sekä varmistamaan sitä, että yrityksen itse esittämät toimet hajuhaittojen vähentämiseksi tehdään tai aloitetaan. Määräyksillä osaltaan varmistutaan siitä, että yritys noudattaa ympäristöluvan lupamääräystä 9, jonka mukaan laitoksen toiminnasta ei saa aiheutua toistuvia hajuhaittoja.

 

Toiminta on todettu tarkastuksessa ympäristöluvan lupamääräyksen 8 vastaiseksi. Em. määräyksellä varmistutaan siitä, että yritys varastoi kasviperäisiä jätteitä sekä huolehtii varastoinnin valumavesistä

 ympäristöluvan lupamääräyksen 8 mukaisesti.

 

Määräys 5 on annettu ympäristöluvan lupamääräysten 3-4 ehtojen noudattamisen varmistamiseksi. Ympäristöluvan lupaehdon 5 mukaan toimintaa on harjoitettava niin, että toiminnasta ei aiheudu ympäristön roskaantumista, muuta epäsiisteyttä tai maiseman rumentumista.

 

Määräys 6 on annettu ympäristöluvan lupamääräyksen 22

noudattamisen varmistamiseksi. Yritykseltä on useita kertoja tuloksetta pyydetty vakuuden toimittamista viranomaiselle.

 

Tämän päätöksen määräykset on annettu ympäristönsuojelulain 175 §:n ja 179 §:n nojalla. Uhkasakot on asetettu Ympäristönsuojelulain 184 §:n ja Uhkasakkolain (1113/1990) 6 §:n ja 8 §:n nojalla

varmistamaan määräysten noudattamista. Ellei tämän päätöksen määräyksiä noudateta, ympäristölautakunta voi tuomita uhkasakon tai

sakot maksettavaksi.

 

 ======