Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta
Pöytäkirja 08.11.2022/Pykälä 132


 

Talteen otettujen seura- ja harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestäminen

 

ES ymplk 08.11.2022 § 132  

1067/02.08.00/2022  

 

Eläinsuojelulain 15 §:n mukaan:

 

"Kunnan on huolehdittava alueellaan irrallaan tavattujen ja talteen otettujen koirien ja kissojen sekä muiden vastaavien pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestämisestä.

 

Talteen otettua eläintä on säilytettävä vähintään 15 päivän ajan, minkä jälkeen kunnalla on oikeus myydä, muutoin luovuttaa tai lopettaa eläin.

 

Kunnalla on oikeus periä eläimen omistajalta tai haltijalta korvaus eläimen talteenotosta, hoidosta ja mahdollisesta lopettamisesta aiheutuneista kustannuksista.

 

Jos poliisille on tehty metsästyslain (615/93) 55 §:ssä tarkoitettu ilmoitus koiran talteenotosta, tulee poliisin ilmoittaa talteenotosta kunnan löytöeläinten talteenottopaikkaan."

 

Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta on vastuussa Euran ja Säkylän löytöeläinten tilapäisestä hoidosta. Euran ja Säkylän osalta löytöeläinten kiinniotto ja tilapäinen hoito on sovittu järjestettäväksi Eläinten Hyväksi ry:n (EHY ry) toimesta Eurajoella. Myös Rauman kaupungilla on sopimus löytöeläimistä EHY ry:n kanssa. Huittisten ja Kokemäen kaupungeilla on sopimus löytöeläinten kiinniotosta ja tilapäisestä hoidosta Kiikoisten löytöeläinpalvelun kanssa.

 

Euran, Huittisten, Kokemäen, Rauman ja Säkylän ympäristöterveydenhuollon järjestämistä koskevassa sopimuksessa on sovittu, että Etelä-Satakunnan ympäristöterveyslautakunta järjestää em. löytöeläinpalvelut 1.1.2023 alkaen. Tässä vaiheessa on katsottu tarkoituksenmukaiseksi, että siirretään Huittisten, Kokemäen ja Rauman löytöeläinpalveluja koskevat nykyiset sopimukset Säkylälle/Ympäristöterveyslautakunnalle, jolloin palveluun ei tule vuodenvaihteessa katkoksia. Ympäristöterveyslautakuntaan voidaan valmistella myöhemmin mahdollinen palvelun kilpailutus ja/tai mahdolliset muutosehdotukset sopimuksiin.

 

Siirrettävät sopimukset ovat esityslistan oheismateriaalina.

 

Lisätietoja Ympäristöpäällikkö Jukka Reko, puh 044 3302 492

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Jukka Reko

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää, että Säkylän kunta vastaa 1.1.2023 alkaen Euran ja Säkylän lisäksi Huittisten, Kokemäen ja Rauman talteen otettujen seura- ja harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestämisestä. Säkylä ottaa vastuulleen Huittisten, Kokemäen ja Rauman nykyiset asiaa koskevat sopimukset sellaisenaan toistaiseksi. Ympäristölautakunta valtuuttaa ympäristöpäällikön allekirjoittamaan asiaa koskevat siirtosopimukset.

 

Päätös Esityksen mukaan.

 

 ======