Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 15.09.2022/Pykälä 53


 

Sosiaaliohjaajan virkanimikkeen muuttaminen sosiaalityöntekijäksi

 

SOTELK 15.09.2022 § 53  

843/01.01.00/2022  

 

Kunnassa on yksi sosiaaliohjaajan virka täyttämättä, sillä vammaispalvelut hoidetaan ostopalveluna Euran kunnassa.

 

Sosiaaliohjaajan virkapohja on ollut käytössä Säkylän perhekeskuksessa

lakisääteisten palvelujen turvaamiseksi. Virka on ollut täytettynä määräaikaisesti sosiaalityöntekijän virkana (perhepalvelut) kahden vakituisen lastensuojelun sosiaalityöntekijän viran lisäksi.

 

Perhepalvelujen sosiaalityöntekijän viralle on tarvetta tulevalla hyvinvointialueella. Muutos sopii HVA:n valmistelussa linjattuun ja asiasta on keskusteltu valmistelutyöryhmässä.

 

Lisätietoja: Perhekeskuksen päällikkö Anna Kivimäki, puh. 044 732 8159

 

Esittelijä Sosiaali- ja terveysjohtaja Taina Juvonen

 

Päätösehdotus Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää muuttaa sosiaaliohjaajan virkanimikkeen sosiaalityöntekijäksi.

 

Päätös Esityksen mukaan.

 

 ======