Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 15.09.2022/Pykälä 56


 

Ilmoitus yksityisten sosiaalipalvelujen tuottamisesta / Ajallaan Oy

 

SOTELK 15.09.2022 § 56  

356/05.00/2022  

 

Ajallaan Oy on lähettänyt sosiaali- ja terveyslautakunnalle ilmoituksen yksityisten sosiaalipalvelujen tuottamisesta Säkylän kunnan alueella. Yritys tuottaa perhetyötä, tehostettua perhetyötä, avomuotoista perhekuntoutusta, ammatillista tukihenkilötoimintaa lapsille ja nuorille, lapsiperheiden kotipalvelua sekä ammatillista tukihenkilötoimintaa aikuissosiaalityössä.

 

Yksityisillä sosiaalipalveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolaissa mainittuja sosiaalihuollon palveluja sekä niiden järjestämiseen liittyvää sosiaalialan ammatillista ohjausta ja neuvontaa, joita yksityinen henkilö, yhteisö tai säätiö taikka julkisyhteisön perustama liikeyritys tuottaa korvausta vastaan liike- tai ammattitoimintaa harjoittamalla. Yksityisinä palveluina voidaan tuottaa esimerkiksi sosiaalityötä, kasvatus- ja perheneuvontaa, kotipalvelua tukipalveluineen, henkilökohtaista apua, asumispalvelua ja laitoshuoltoa

 

Yksityisistä sosiaalipalveluista säädetyn lain 11 §:n mukaan yksityisen palvelujen tuottajan, joka tuottaa muita kuin ympärivuorokautisia sosiaalipalveluja, on tehtävä kirjallinen ilmoitus toiminnasta ennen sen aloittamista tai olennaista muuttamista kunnan toimielimelle siinä kunnassa, jossa palveluja tuotetaan.

 

Ilmoituksessa on mainittava vastaavat tiedot kuten yksityisten, jatkuvasti tuotettujen ympäri vuorokautisten sosiaalipalvelujen lupahakemuksessa. Vaadittavat tiedot on lueteltu lain 8 §:n 2 momentissa ja ilmoituksen liitteet yksityistä sosiaalipalveluista annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (1053/2011) 1 §:ssä.

 

Aluehallintovirastot ja Valvira pitävät yhdessä yksityisten palvelujen antajien rekisteriä. Rekisteriin merkitsemistä varten kunnan toimielimen tulee viipymättä antaa aluehallintovirastolle tiedot ilmoituksenvaraisista sosiaalipalveluista ja niissä tapahtuneista olennaisista muutoksista. Kunnan toimielin ei kuitenkaan anna aluehallintovirastolle tietoja kotipalvelun tukipalveluja tai niihin rinnastettavia palveluja koskevista ilmoituksista. Em. palveluja ei merkitä lupaviranomaisten ylläpitämään yksityisten palvelujen antajien rekisteriin vaan ne tulee merkitä kunnan sosiaaliviranomaisen ylläpitämään rekisteriin, mikäli palvelu katsotaan kunnan toimielimen valvottavaksi yksityiseksi sosiaalipalveluksi.

 

Lisätietoja: Hallintopäällikkö Heli Salo-Kivinen, puh. 050 5171 022

 

Esittelijä Sosiaali- ja terveysjohtaja Taina Juvonen

 

Päätösehdotus Sosiaali- ja terveyslautakunta toteaa lausuntonaan, että Ajallaan Oy:n ilmoitus täyttää laissa yksityisistä sosiaalipalveluista säädetyt edellytykset ja toimittaa ilmoituksen yksityisten sosiaalipalvelujen tuottamisesta aluehallintovirastolle.

 

Päätös Esityksen mukaan.

 

 ======