RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 54
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Jäsenen valitseminen Etelä-Satakunnan ympäristöterveyslautakuntaan
KHALL 19.09.2022 § 179
Huittisten, Kokemäen ja Rauman kaupunginvaltuustot sekä Euran ja Säkylän kunnanvaltuustot ovat hyväksyneet Etelä-Satakunnan ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen perustamista koskevan uuden sopimuksen. Sopimuksen mukaan yhteistoiminta-alue tuottaa ympäristöterveydenhuollon palvelut edellä mainittujen kuntien alueella 1.1.2023 alkaen. Yhteistoiminta-alue toimii vastuukuntaperiaatteella, ja vastuukuntana toimii Säkylän kunta.
Em. kuntien ja kaupunkien välisen sopimuksen mukaan:
"Säkylän kunta toimii tämän sopimuksen mukaisten tehtävien järjestämisessä kuntalain 51 §:n mukaisena vastuukuntana. Tämän sopimuksen mukaisten tehtävien järjestämisestä vastaa Säkylän kunnan Etelä-Satakunnan ympäristöterveyslautakunta ja Etelä-Satakunnan ympäristötoimisto. Kuntalain 52 §:n mukaisena sopijaosapuolten yhteisenä toimielimenä toimii Etelä-Satakunnan ympäristöterveyslautakunta, joka toimii myös ympäristöterveydenhuollon lainsäädännössä tarkoitettuna monijäsenisenä toimielimenä yhteistoiminta-alueella.
Ympäristöterveyslautakunnassa on kolme Rauman edustajaa sekä Eurasta, Huittisista, Kokemäeltä ja Säkylästä kustakin yksi edustaja. Rauma valitsee yhden edustajistaan ympäristöterveyslautakunnan puheenjohtajaksi. Säkylän edustaja on varapuheenjohtaja. Kunnat valitsevat jokaiselle edustajalleen varaedustajat."
Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta pyytää Euran ja Säkylän kuntia se-kä Huittisten ja Kokemäen kaupunkeja valitsemaan yhden edustajan sekä edustajalle henkilökohtaisen varajäsenen ympäristöterveyslautakuntaan 1.1.2023 alkaen kuluvan valtuustokauden loppuun asti.
Tiedot valituista jäsenistä ja puheenjohtajasta pyydetään ilmoittamaan Etelä-Satakunnan ympäristötoimistoon Säkylään viimeistään 30.11.2022.
Kuntia ja kaupunkeja pyydetään keskinäisillä neuvotteluilla ennen vaalia huolehtimaan tasa-arvolain mukaisesti siitä, että varsinaisista jäsenistä vähintään kolme jäsentä on molempaa sukupuolta sekä varajäsenistä vähintään kolme jäsentä on molempaa sukupuolta.
Lisätietoja Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto valitsee Etelä-Satakunnan ympäristöterveyslautakuntaan jäsenen ja hänelle varajäsenen.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
KVALT 26.09.2022 § 54
679/00.00.01/2022
Päätös Kunnanvaltuusto valitsi Etelä-Satakunnan ympäristöterveyslautakunnan
- jäseneksi Vesa Mäenpään, ja
- varajäseneksi Jaana Järvisen.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |