RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Liiketoimintaryhmä
Pöytäkirja 25.08.2022/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liiketoimintaryhmän kokoontuminen
LIIKETOI 25.08.2022 § 5
442/14.01.00/2022
Kokous avattiin klo 9.05
Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää piti kokouksen aluksi katsauksen kunnan omistamista vuokralle menevistä tiloista liittyen sote-alueiden toiminnan alkamiseen.
Todettiin ryhmälle myös tiedoksi Leader Pyhäjärviseutu ry:n ja ProAgrian siirtyminen vuokralaisiksi Säkylän kunnanviraston alakertaan sote-toimialalta vapautuneisiin tiloihin, joista kunnanhallitus päätti 22.8. kokouksessaan.
Keskusteltiin Länsi-Säkylän teollisuusalueen kehittämisvisioista ja toimista sekä maanhankinnasta. Länsi-Säkylän teollisuusalue käsittää noin 100 hehtaarin kaavoitetun alueen. Maanhankintaneuvotteluja käydään koko ajan ja kunnanjohtaja totesi, että tilanteet myyjäpuolella ovat hyvin erilaisia. Neuvotteluja on tärkeä edistää, mutta ne etenevät omalla painollaan. Todettiin samassa, että Ristolasta kunta hankki hiljattain 30 hehtaarin alueen tulevaisuuden yritystarpeita ajatellen.
Liiketoimintajohtaja Hanna Nieminen kertoi ryhmälle lyhyesti Tulevaisuustyöryhmän vierailusta Salon seudulla ja erityisesti Yrityssalon kuulumisia. Salon seudulla on tehty aktiivisesti töitä Suomen suurimman kuntaliitoksen ja äkillisen rakennemuutoksen myötä, jotka olivat merkittäviä muutoksia seudulla 2010 luvun vaihteessa. Salon seudun haasteet olivat hyvin samansuuntaisia kuin Säkylänkin, osaavan työvoiman tarve on valtava ja väestökehitys on negatiivinen.
Yrityskentän kuulumiset
Käytiin keskustelua yritysten rekrytoinnin vaikeuksista, osaavaa ja työhönsä sitoutuvaa työvoimaa ei ole saatavilla edes pääkaupunkiseudulla. Tilanne on todella haastava läpi toimialojen.
Keskusteltiin ukrainalaisten rekrytoimisesta yrityksiin ja pohdittiin sen mahdollisuuksia ja haasteita. Keskusteltiin toimenpiteistä, joita prosessi vaatisi.
Keskusteltiin varusmiesten rekrytointimahdollisuuksista ja toimenpiteistä varusmiesajan päättyessä.
Keskusteltiin tilastoista; työllisen työvoiman määrä ja yrityskantatilasto koettiin tarpeelliseksi seurantainfomaatioksi kunnan käyttöön.
Kokous päättyi klo 10.40 ja seuraava kokous sovittiin pidettäväksi 17.11.2022. klo 9.00 Säkylässä.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |