RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.10.2022/Pykälä 185
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuuston 26.9.2022 pitämän kokouksen päätösten tarkastaminen ja täytäntöönpano
KHALL 03.10.2022 § 185
515/00.02.01/2022
Lisätietoja Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää
Päätösehdotus Todetaan valtuuston päätösten syntyneen laillisessa järjestyksessä ja päätetään niiden täytäntöönpanosta seuraavaa:
49 § Arviointikertomus 2021: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä johtoryhmän jäsenille.
50 § Kepolan läntinen alue, osayleiskaava: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) ja lausunnon antajille; Etelä-Satakunnan ympäristötoimistolle, Satakunnan museolle ja Satakuntaliitolle. Maanmittauslaitokselle, Arkkitehtitoimisto Tengbom Oy:lle ja tekniselle toimialalle.
51 § Eron myöntäminen valtuuston jäsenyydestä: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä asianomaisille, Säkylän kunnan keskusvaalilautakunnalle sekä talous- ja hallintotoimialalle.
52 § Eron myöntäminen teknisen lautakunnan jäsenyydestä / luottamustehtävän täyttäminen: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä asianosaisille, tekniselle lautakunnalle sekä talous- ja hallintotoimialalle.
53 § Eron myöntäminen teknisen lautakunnan varajäsenyydestä / luottamustehtävän täyttäminen: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä asianosaisille, tekniselle lautakunnalle sekä talous- ja hallintotoimialalle.
54 § Jäsenen valitseminen Etelä-Satakunnan ympäristöterveyslautakuntaan: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä asianosaisille, Etelä-Satakunnan ympäristötoimistolle sekä talous- ja hallintotoimialalle.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |