RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.10.2022/Pykälä 189
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Edustajan valinta Köyliön Vanhustenkotiyhdistys ry:hyn
KHALL 03.10.2022 § 189
933/00.00.01/2022
Hallintosäännön 5 luvun 22 §:n 1.1. kohdan mukaan kunnanhallitus päättää kunnan edustajien määräämisestä toimituksiin ja tilaisuuksiin, joissa kunnan etua on valvottava tai sen mielipiteitä on kuultava.
Kunnanhallitus valitsi 27.9.2021 (§ 184) Köyliön Vanhustenkotiyhdistys ry:n edustajaksi Päivi Helmisen toimikaudeksi 2021-2025.
Päivi Helminen pyytää 31.7.2022 saapuneella sähköpostilla eroa kaikista luottamustoimista 1.8.2022 lukien paikkakunnalta muuton vuoksi.
Kuntalain 70 §:n 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.
Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on.
Lisätietoja Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että Päivi Helmisen edustajuus Köyliön Vanhustenkotiyhdistys ry:ssä on päättynyt.
Kunnanhallitus valitsee uuden edustajan toimikauden 2021-2025 loppuun.
Päätös Kunnanhallitus valitsi Lasse Alhon Köyliön Vanhustenkotiyhdistys ry:n edustajaksi toimikauden 2021-2025 loppuun.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |