Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 11.10.2022/Pykälä 95


 

Sivistyslautakunnan vuoden 2023 talousarvioehdotus

 

SIVLK 11.10.2022 § 95  

441/02.02.00/2022  

 

Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

 

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

 

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.

 

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.

 

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.

 

Sivistyslautakunnan talousarviossa on merkittäviä muutoksia verrattuna vuoden 2022 talousarvioon. Vuoden alusta oppilas- ja opiskelijahuoltopalvelut siirtyvät hyvinvointialueen tuotettavaksi, jolloin myös talousarviosta poistuvat tukipalveluista opiskelijahuoltoon vielä vuonna 2022 varatut määrärahat, noin 176 000 euroa. Edelleen tukipalveluihin tulee muutos siltä osin, että vuoden 2023 alusta lukien siivouspalveluyksikkö siirtyy tekniseltä toimelta sivistystoimialalle. Muutoksen vuoksi sivistystoimialan tukipalveluihin on lisätty siivouspalveluyksikön menoja 436 645 euroa.

 

Talousarvion 2023 muutokset vaikuttavat sekä sivistyslautakunnan menoihin että tuloihin. Sivistyslautakunnan toimintatuotot ovat kasvaneet vuoden 2022 talousarviosta noin 511 000 euroa vuoden 2023 talousarvioon. Kasvua selittää sisäisten siivous- ja ruokapalvelujen maksutuotot, jotka ovat yhteensä 553 000 euroa. Vähennystä tuloihin on arvioitu päivähoitomaksujen osalta 40 000 euroa. Kyseessä on arvio, koska tällä hetkellä on tiedossa päivähoitomaksujen pysyvä lasku, mutta tarkempia tietoja ei vielä ole saatavissa.

 

Menojen kasvu yhteensä 1 444 242 euroa vuoden 2023 talousarvioon on ollut suuri: osittain kasvu johtuu siivouspalveluyksikön siirtymisestä tekniseltä toimialalta sivistystoimialalle, osittain palvelutarpeen muutoksesta sekä palkkojen ja hintojen merkittävästä noususta.

 

Menojen kasvua selittävät pääosin seuraavat menojen lisäykset:

 

. Henkilöstömenojen kasvu on yhteensä 983 310 euroa, josta siivouspalveluyksikön osuus on 370 095 euroa, palkkojen nousu 3,2 % on yhteensä 227 200 euroa, valmistavan opetuksen järjestämiskulut ovat noin 150 000 euroa, hyvinvointialueen muodostamisen vuoksi kunnille tullut tasausmaksun nousu on noin 120 000 euroa, sijaismenojen kasvu noin 100 000 euroa sekä nuoriso/vapaa-ajanohjaajan palkkamenojen lisäys 37 000 euroa. Palkkojen nousun kautta myös muut sivukulut ja eläkemenot ovat lisäksi kasvaneet.

 

. Muiden kustannusten nousu, kun luetaan pois henkilöstökulujen nousu, on noin 460 700 euroa. Kustannusten nousu jakautuu suurimmaksi osaksi seuraavasti: ICT-kustannukset noin 74 400 euroa, alueiden kunnossapito noin 25 000 euroa, sähkö noin 11 600 euroa, koulukuljetukset noin 61 500 euroa, elintarvikkeet noin 52 000 euroa ja muiden tarvikkeiden hankinta 43 000 euroa. Lisäksi sisäiset siivouspalvelut ovat nousseet noin 70 000 euroa ja sisäiset ruokapalvelut noin 81 000 euroa.

 

Hyvinvointialueen muodostamisesta vuoden 2023 alusta lukien johtuvat palvelujen järjestämisen käytännön järjestelyt ovat hyvinvointialueella vielä osittain kesken ja valmistelussa. Valmistelun keskeneräisyys on hankaloittanut myös sivistystoimialan talousarvion valmistelua, sillä esimerkiksi sivistyspalvelut järjestävät tällä hetkellä vanhusten ruokakuljetuksia ja kuntouttavaa työtoimintaa. Palvelut siirtyvät jatkossa hyvinvointialueelle. Osa sivistyspalvelujen tuottamasta palvelusta jää kuitenkin kuntaan, esimerkiksi päiväkotien ja koulujen ruokakuljetukset. Talousarvio 2023 sisältää edellä mainittujen palvelujen järjestämiseksi määrärahan, mutta kunnan palvelujen laajuus ei vielä ole tiedossa näiltä osin.

 

Sivistyslautakunnan talousarvioehdotus ja talousarviotekstit tehtäväalueittain ovat esityslistan liitteenä.

 

Lisätietoja:  Sivistysjohtaja Päivi Österman, puh. 044 5170 008

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Päivi Österman

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy sivistyslautakunnan vuoden 2023 talousarvioehdotuksen liitteiden mukaisena ja esittää sen kunnanhallituksen sekä edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös Esityksen mukaan.

 

 Pöytäkirjan liitteenä on sivistyslautakunnan talousarvioehdotus ja talousarviotekstit tehtäväalueittain.

 

 ======