RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 11.10.2022/Pykälä 97
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lautakunnan alaisten viranhaltijapäätösten tiedoksi saattaminen (sivla)
SIVLK 11.10.2022 § 97
Kuntalain 92 §:n mukaan mm:
"Kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat."
Hallintosäännön 45a §:n mukaan "Asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.
Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä."
Hallintosäännön 45b §:n mukaan:
"Kunnanhallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta.
Ilmoitus tehdään sähköisesti kunnanhallituksen (ja lautakunnan) puheenjohtajalle ja esittelijälle.
Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen (tai lautakunnan) käsiteltäväksi."
Päätös otto-oikeuden käyttämisestä on tehtävä kirjallisesti.
Lautakunnan tiedoksi saatetaan päätösehdotuksessa mainitut viranhaltijapäätökset. Päätökset esitellään tarvittaessa kokouksessa.
Lisätietoja Hallintopalvelusihteeri Tuuli Rantala, puh. 044 7328 121
Esittelijä Sivistysjohtaja Päivi Österman
Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi seuraavat viranhaltijapäätökset:
Sivistysjohtaja
§ 110 Palvelussuhteen peruminen varhaiskasvatuksen lastenhoitaja
§ 111 Varhaiskasvatuksen opettajan palkkaaminen toistaiseksi 19.9.2022 alkaen
§ 112 Työvapaan (opintovapaan) anominen varhaiskasvatuksen opettaja
§ 113 Työvapaan (opintovapaan) myöntäminen varhaiskasvatuksen erityisopettaja
§ 114 Varhaiskasvatuksen opettajien lisätyökorvaus lv 2022-2023 esikoulu-opettajat
§ 115 Hanketyöntekijän työn jatkuminen varhaiskasvatuksen erityisopettaja
Hankintapäätös
§ 55 Pöytien ja tuolien hankinta Kepolan kirjastoon
Muu päätös
§ 54 Oppilaiden valitseminen koululaisten iltapäivätoimintaan lv 2022-2023 IV
Lautakunta päättää, että se ei käytä kuntalain 92 §:n ja hallintosäännön 45a §:n mukaista otto-oikeuttaan.
Päätös Esityksen mukaan.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |