RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.10.2022/Pykälä 208
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Korpilevonmäen tuulivoimaosayleiskaava / Hallinto-oikeus jätti valituksen tutkimatta
KHALL 17.10.2022 § 208
267/10.02.02/2022
Säkylän kunnanvaltuusto on 6.6.2022 § 35 hyväksynyt Korpilevonmäen tuulivoimaosayleiskaavan.
Yksityishenkilö Säkylän lähialueelta valitti kunnanvaltuuston päätöksestä hallinto-oikeuteen.
Turun hallinto-oikeus on päätöksellään 10.10.2022 todennut, että hallinto-oikeus ei tutki valitusta.
Hallinto-oikeuden mukaan valittajalla ei ole asiassa valitusoikeutta. Valitus Säkylän kunnanvaltuuston kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä on siten jätettävä tutkimatta.
Lisätietoja Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee asian tiedoksi.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |