RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.10.2022/Pykälä 203
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Säkylän kunnan kiinteiden tietoliikenneyhteyksien ja tietoturvapalvelujen kilpailutus
KHALL 17.10.2022 § 203
984/02.08.00/2022
Säkylän kunnan kiinteät tietoliikenneyhteydet hankitaan tällä hetkellä DNA Oy:ltä. Sopimus on voimassa toistaiseksi, ja kilpailutuksesta on aikaa jo vuosia. Säkylässä ei aiempina vuosina ole ollut tarkoituksenmukaista kilpailuttaa tietoliikenneyhteyksiä useammin, sillä ainoastaan DNA on pystynyt tarjoamaan kiinteät yhteydet.
Tietoliikenneyhteyksien tarjonnassa on tapahtunut muutos, kun DNA:n lisäksi Lounea on rakentanut valokuituverkon Säkylän alueelle, jolloin on tullut mahdollisuus kilpailuttaa kunnan kiinteät tietoliikenneyhteydet ja tietoturvapalvelut.
Tietoliikenne- ja tietoturvapalveluiden kilpailuttaminen on laaja kokonaisuus ja tarjousten vaatimusten määrittely sekä vertailu on vaativaa.
Hansel Oy on kilpailuttanut tietoliikennepalvelut ajalle 2021-2025. Yhteishankintaan (Tietoliikennepalvelut 2021 - 2025) kunta voi liittyä koko sopimuskauden ajan. Yhteishankintaan liittyminen antaa työkaluja kilpailuttaa organisaation tietoliikenneyhteyksien ja tietoliikenteen palveluiden hankinnat.
Hansel Oy:n kautta kilpailutuksessa voidaan hyödyntää dynaamista hankintajärjestelmää (DPS). Järjestelmään täytetään hankinnan kohteen kuvaus ja vähimmäisehdot sekä hintalomake Hanselin verkkopalvelussa olevaan pohja-aineistoon. DPS-hankintajärjestelmään on lukittu tiettyjä palvelutaso- ja muita ehtoja. Hansel Oy on valmiiksi varmistanut toimittajien soveltuvuuden, tarjoaa valmiit sähköiset mallipohjat sekä asiantuntijoidensa tuen kilpailutuksiin (mm. asiakkaan edun valvonta, toimittajahallinta sekä kilpailutusasiakirjojen kommentointi) koko sopimuskauden ajaksi. Kilpailutuksen tueksi Hansel Oy:ltä on mahdollisuus ostaa MinikisaPlus -palvelua, jossa projektiryhmä juristeineen avustaa kilpailutuksessa tarvittavien dokumenttien teossa. Palvelun hinta on 800 € / henkilötyöpäivä ja veloitettavien päivien määrä vaihtelee 3-5 henkilötyöpäivän välillä.
Oheismateriaalina MinikisaPlus -palvelun kuvaus.
Lisätietoja Sivistysjohtaja Päivi Österman, puh. 044 5170 008
Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää kilpailuttaa Säkylän kunnan tietoliikenneyhteydet ja tietoturvapalvelut sekä liittyä Hansel Oy:n yhteishankintaan Tietoliikennepalvelut 2021-2025. Kilpailutuksessa hyödynnetään Hansel Oy:n MinikisaPlus -palvelua.
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |