RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.10.2022/Pykälä 204
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Laskujen perinnän siirtäminen Suomen Kuntaperintä Oy:lle
KHALL 17.10.2022 § 204
985/02.08.00/2022
Säkylän kunta hoitaa laskujen perinnän omana työnä hallintopalvelusihteerien ja taloussihteerin toimesta. Syyskuussa perinnässä oli Säkylän kunnan saatavia yhteensä noin 67 000 euroa pois lukien sosiaali- terveyspalvelujen perinnässä olevat laskut, joita oli noin 4 800 euroa. Lisäksi erilaisia kotipalvelujen saatavia peritään noin 33 000 euroa / perintäkierros.
Osa perittävistä saatavista on julkisoikeudellisia saatavia, jolloin ne ovat maksumuistutusten ja -vaatimusten jälkeen suoraan siirrettävissä ulosottoon perintäpäätöksellä. Osa perittävistä saatavista on vastaavasti yksityisoikeudellisia saatavia, jolloin maksumuistutusten ja -vaatimusten jälkeen tulee haastehakemuksella hakea oikeuden päätös ulosottoon. Vesimaksujen perintäprosessiin kuuluu lisäksi veden jakelun keskeytys ennen haastehakemuksen tekemistä ja oikeuden päätöstä ulosottoon. Erilaisiin perintäprosesseihin kuluu merkittävästi työpanosta ja erityisesti teknisellä toimialalla vesilaskujen perintä on aikaa vievää.
Saatavien perintää on mahdollista tehostaa ja perinnän työllistävää vaikutusta vähentää ottamalla käyttöön Suomen Kuntaperintä Oy:n palvelu. Palveluun kuuluu maksumuistutusten ja -vaatimusten lisäksi ulosottoperintä, oikeudellinen perintä ja aktiivinen jälkiperintä sähköisen perintäliittymän ja online-palvelun avulla.
Suomen Kuntaperintä Oy on Sarastia Oy:n ja Monetran Oy:n omistama suomalainen inhouseyhtiö, jolla on kunta-asiakkaita 160 kappaletta. Sarastian osakkeiden omistajana Säkylän kunnan ei tarvitse kilpailuttaa Suomen Kuntaperinnän palvelun käyttöönottoa.
Suomen Kuntaperintä Oy:n palvelukuvausta/tarjousta sekä hinnastoa esitellään kokouksessa.
Lisätietoja Sivistysjohtaja Päivi Österman, puh. 044 5170 008
Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää tehdä sopimuksen Säkylän kunnan laskujen saatavien perinnästä Suomen Kuntaperintä Oy:n kanssa.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |