RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.11.2022/Pykälä 222
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Säkylän kunnan talousraportti 1-9/2022
KHALL 07.11.2022 § 222
126/02.02.02/2022
Toimintakate on noin 1,5 me huonompi kuin vuosi sitten vuoden kolmannen neljänneksen lopussa. Koska sekä verotulot, että valtionosuudet ovat molemmat noin miljoona euroa viimevuotista suuremmat, syyskuun lopun tulos on puolisen miljoonaa euroa parempi kuin viime vuonna. Tilikauden ylijäämä on runsaat kaksi miljoonaa euroa.
Toimintatuottoja on kertynyt hyvin (80,3%). Tuet ja avustukset valtiolta ovat sivistystoimella kertyneet jo lähes 200 %:sti talousarvioon verrattuna. Sote-toimen korona-avustuksia arvioidaan saatavan noin 500.000 euroa, näitä avustuksia ei ole vielä haettu.
Toimintakulujen toteutuminen (76,4%) on suurempi, kuin mitä se olisi tasaisen toteutuman (75%) mukaan. Suurin menojen ylitys on muiden palvelujen kuin asiakaspalvelujen ostoissa, lähes 600.000 euroa.
Koko vuoden verotulojen arvioidaan olevan 470.000 euroa talousarviota enemmän.
Investointeihin on tänä vuonna varattu määrärahalisäyksineen 2,8 miljoonaa euroa. Siitä on syyskuun loppuun mennessä käytetty noin miljoona euroa.
Satakunnan sairaanhoitopiirin yhtymävaltuusto päätti lokakuussa, että sairaanhoitopiiri palauttaa jäsenkunnille peruspääomaa rahana 19,6 miljoonaa euroa. Säkylän kunnan osuus tästä on runsaat 400.000 euroa. Palautuksella ei ole vaikutusta vuoden 2022 tulokseen, sillä se kirjataan taseeseen lisäten rahavaroja ja vähentäen kuntayhtymäosuuksia.
Esityslistan liitteenä:
- Tuloslaskelma syyskuu 2021 ja 2022
- Toteumavertailu syyskuu 2022 tehtäväalueittain lyhyt
Lisätietoja Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee talouskatsauksen tiedokseen.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |