RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.11.2022/Pykälä 223
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tuloveroprosentti vuodelle 2023
KHALL 07.11.2022 § 223
1043/02.03.02/2022
Kuntalain mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista.
Verohallinto on ilmoittanut, että vuoden 2023 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit tulee ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään marraskuun 17.
päivänä 2022.
Säkylän tuloveroprosentti vuonna 2022 on 21,50 %. Vuonna 2022 kuntien tuloveroprosenttien aritmeettinen keskiarvo on 21,00 %.
Valtion päätöksen mukaisesti jokaisen kunnan veroprosenttia leikataan 12,64 % vuodelle 2023.
Tuloveroprosenttia ei esitetä muutettavaksi vuodelle 2022, siitä mikä on laskennallinen, valtion leikkaama uusi veroprosentti.
Esittelijän päätösehdotus olisi ollut, että veroprosenttia lasketaan 0,36 %, jolloin veroprosentti olisi voinut olla 8,5 % ja veroja olisi kerätty noin 500 te vähemmän. Vuodelle 2023 kunnat eivät kuitenkaan voi itsenäisesti päättää veroprosenttiaan, vaan se määräytyy valtion päätöksen mukaisesti.
Säkylän kunnallisveron tuloarvio vuodelle 2023 on 12.307.000 euroa.
Yhteisöveroa on arvioitu kertyvän 1,54 Me.
Talousarvioesityksen mukaan Säkylän kunnan talousarvio vuodelle 2023
muodostuu noin 2 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi.
Lisätietoja ?Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto vahvistaa Säkylän kunnan
vuoden 2023 tuloveroprosentiksi 8,86 %.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |