RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.11.2022/Pykälä 218
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Satakunnan kasvurahastoon osallistuminen
KHALL 07.11.2022 § 218
1063/02.05.05/2022
Satakuntaan ollaan perustamassa alueellista sijoitusrahastoa, joka tarjoaa kasvu- ja kehittymishaluisille satakuntalaisille yrityksille rahoituksen lisäksi osaamisverkostoja kasvuhankkeiden toteuttamiseen.
Porin, Rauman, Kankaanpään ja Huittisten kaupunkien, Satakunnan kauppakamarin ja Satakunnan yrittäjien tilaamana toteutettiin selvitys Satakuntalaisesta kasvurahastosta (liitteenä). Siitä kävi ilmi, että Satakunnasta löytyy paljon potentiaalisia kasvuyrityksiä. Näitä löytyy kasvavien toimialojen
yrityksistä, omistajanvaihdoksista, piilevän potentiaalin yrityksistä sekä nuoremmista uusista yrityksistä.
Satakunnassa on noin 1200 osakeyhtiötä, jotka työllistävät vähintään 5 henkeä ja joiden liikevaihto on maksimissaan 50 miljoonaa euroa. Näistä yrityksistä yli 90 prosenttia on alle 10 miljoonan euron liikevaihtoa tekeviä yrityksiä. Kyseinen kokoluokka soveltuu alueelliselle rahastolle erinomaisesti. Arviolta näistä noin 100-200 yritystä on potentiaalisia sijoituskohteita rahastolle. Selvityksestä kävi ilmi, että pk-yritysten resurssit (taloudelliset, ajalliset ja osaaminen) ovat niukat, jonka vuoksi kasvavat yritykset tarvitsevat niin pääomaa kuin osaamista. Myös että yritysten suhtautuminen alueellista rahastoa kohtaan oli erittäin positiivista.
Kasvurahasto olisi tarkoitus toteuttaa tavanomaisista rahastoista poiketen osakeyhtiönä, kestoiältään ainakin 15-25 vuotta, jolloin rahaston toiminnassa toteutuu jatkuvuus, pitkäjänteisyys, joustavuus ja kustannustehokas hallinnointi. Sijoitusrahastolla on aikaa kehittää yhtiöitä, jolloin irtaantumiset
voidaan toteuttaa luontaisesti kohdeyhtiöiden ja rahaston molempien etujen mukaisesti hyvillä arvostuksilla.
Sijoitusrahaston tavoitekoko on 10 Me, joka on tarkoitus koota vaiheittain. Tämä tapahtuu maksullisten osakeantien kautta. Vaiheittaisella kokoamisella pyritään siihen, että rahaston koko on aina optimaalinen kohdeyhtiöiden kysyntään nähden ja, että uusia sijoittajia voidaan ottaa mukaan
myöhemmissäkin vaiheissa. Sijoitusrahaston ensimmäisessä eli käynnistysvaiheessa tavoitteena on hakea sijoituksia yhteensä noin 3 Me, josta kuntien ja kaupunkien osuus olisi 2 Me. Alustavassa hahmotelmassa Pori sijoittaisi 800.000 - 1.200.000 e, Rauma 500.000 - 800.000 e, Huittinen ja
Kankaanpää kumpikin noin 100.000 e ja muut kunnat ja kaupungit yhteensä 100.000-300.000 e.
Yksityiseltä sektorilta haettaisiin 1 Me. Jatkokierroksilla on tarkoitus kasvattaa yksityisten sijoitusten osuutta sijoitusrahastossa.
Esityslistan liitteenä Kasvurahaston selvitys Satakunta 2022.
Lisätietoja Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus suhtautuu kasvurahastoon myönteisesti. Tarkempi päätös asiassa tehdään, kun yksityiskohdat tarkentuvat.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |