RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 248
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
TVA - Tehtävän vaativuuteen perustuva palkkaratkaisu
KHALL 28.11.2022 § 248
1156/01.02.01/2022
Kunnallisen palkkausjärjestelmän tavoitteena on edistää kuntien ja kuntayhtymien toiminnan tuloksellisuutta, motivoida henkilöstöä hyviin työsuorituksiin ja varmistaa kunta-alan palkkojen kilpailukyky. Palkkausjärjestelmä tukee toimintastrategiaa, vaikuttaa myönteisesti organisaation tavoitteisiin ja on kiinteä osa johtamista.
Tavoitteeseen pyritään oikeudenmukaisesti määritellyllä palkkauksella, jonka perusteena on:
- tehtävät ja niiden vaativuus (tehtäväkohtainen palkka),
- ammatinhallinta ja työssä suoriutuminen (henkilökohtainen lisä),
- palvelusaika (työkokemuslisä) sekä
- tuloksellinen toiminta (tulospalkkio).
KVTES:n luvussa II 9 § mom.1 todetaan tehtäväkohtaisen palkan määräytymisestä seuraavasti: " Viranhaltijan/työntekijän tehtäväkohtaista palkkaa määrättäessä tai siitä sovittaessa tehtäväkohtaisen palkan määräytymisperusteena on ensisijaisesti viranhaltijan/työntekijän tehtävien vaativuus." Kunnallisen alan sopimuksissa edelleen ohjeistetaan kussakin sopimuksessa käytettäviä työn vaativuuden arvioinnissa sovellettavia kriteerejä.
Säkylän kunnassa on käytössä kunnanhallituksen päätöksellä käyttöön otettu ja valtakunnallisten sopimusten mukainen järjestelmä, jossa tehtävien vaativuuden perusteella määräytyy tehtäväkohtaisen palkan määrä. Käytössä on työkaluna MyJopi-järjestelmä, jonka avulla tehtävien vaativuutta arvioidaan. Arviointi perustuu työtehtävään laadittuun tehtävänkuvaukseen, ja usealla työntekijällä voi olla samansisältöinen tehtävänkuvaus ja täten sama tehtäväkohtainen palkka.
Tehtävien vaativuutta arvioi työnantajan ja työntekijöiden edustajista koostuva arviointiryhmä, jonka tehtävänä on MyJopi-järjestelmään määriteltyjen kriteerien mukaisesti arvioida kunkin tehtävän vaativuus.
TVA-ryhmä kokoontui 8.11.2022 käsittelemään aiemmin arvioiduissa tehtävissä tapahtuneita muutoksia sekä esimiesten esittämiä muutoksia tehtävänkuvauksiin ja tehtävien vaativuuksiin. Arvioidut tehtävät ja vaativuuden muutosten perusteella tulevat palkkojen mahdolliset tarkistukset tulevat kunnanhallituksen käsittelyyn. TVA-ryhmä ei kokoontunut keväällä 2022 kesken olleiden työmarkkinaneuvottelujen vuoksi. Tästä syystä johtuen palkantarkistukset tulevat voimaan eri aikoina riippuen tehtävänkuvan muutosajankohdasta KVTES:n määräysten mukaan (KVTES 10 § 1 mom.).
Ne kunnallisen virkaehtosopimuksen (KVTES) mukaiset tehtävät ja SOTE -sopimuksen tehtävät, joiden tehtävänkuvauksiin on tullut muutoksia, on esitetty oheisessa liitteessä. Tehtävän vaativuuden arviointiryhmä on arvioinut tehtäviin tulleiden muutosten vaikutusta tehtävän vaativuuteen.
Tehtävien muuttuessa ei automaattisesti seuraa tehtävän vaativuuden lisääntyminen, sillä muutokset voivat tapahtua samaa työn vaativuutta edellyttävien tehtävien sisällä, jolloin vaativuus säilyy samana. Tehtävien muuttuessa voi tehtävän vaativuus myös vähentyä. Osaan KVTES:n ja SOTE -sopimuksen piirissä oleviin tehtävien vaativuuden tasoon tuli muutoksia, osan säilyessä ennallaan. TVA-ryhmän arvioimilla OVTES:n tehtäväkuvauksilla ei ole vaikutuksia palkkaukseen järjestelmän erilaisuuden vuoksi.
KVTES:n ja SOTE -sopimuksen tehtävän vaativuuden mukainen palkkaus määritellään sopimusliitteittäin siten, että kutakin TVA-pistemäärää vastaa vaativuustason mukainen euromääräinen tehtäväkohtainen palkka.
Esityslistan liitteet:
- Työn vaativuuden arvioinnin tulokset
- Työn vaativuuden arvioinnin pisterajat ja palkkaus KVTES:n ja SOTE- sopimusten liitteittäin.
Lisätietoja Sivistysjohtaja Päivi Österman, puh. 044 5170 008
Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy KVTES:n ja SOTE-sopimusten tehtävien arvioinnin tulosten mukaiset palkantarkistukset esityslistan liitteen mukaisesti.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
Pöytäkirjan liitteenä työn vaativuuden arvioinnin tulokset sekä arvioinnin pisterajat ja palkkaus KVTES:n ja SOTE- sopimusten liitteittäin.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |