RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 249
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Säkylän kunnan ja yrittäjien elinvoimalupaus
KHALL 07.11.2022 § 221
Suomen Yrittäjät on laatinut kuntien ja paikallisten yrittäjäyhdistysten käyttöön mallipohjan elinvoimalupaukseksi.
Elinvoimalupauksen ydin on, että lupauksella kunta sitoutuu yhdessä paikallisen yrittäjäyhdistyksen kanssa edistämään yrittäjäystävällistä ilmapiiriä sekä vahvistamaan elinvoimaisuutta.
Säkylän Yrittäjien puheenjohtaja Juuso Perkola, kunnanjohtaja Teijo Mäenpää ja liiketoimintajohtaja Hanna Nieminen ovat jo käyneet elinkeinolupauksen sisällöstä ja hyväksymisestä valmistelevaa keskustelua.
Säkylässä on ajatuksena ollut, että valtakunnalliseen pohjaan täydennettäisin myös paikallista säkyläläistä sisältöä ja painopisteitä.
Varsinainen asiakirja tuodaan viimeistelyn jälkeen kunnanhallituksen hyväksyttäväksi lähiviikkoina.
Lisätietoja Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa valmistelutilanteen tiedoksi.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
KHALL 28.11.2022 § 249
1096/14.00.00/2022
Esityslistan liitteenä yhteistyössä Säkylän Yrittäjien puheenjohtajan kanssa valmisteltu elinvoimalupaus. Lupauksen sisältöä on jonkin verran muutettu valmiista mallista.
Lisätietoja Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy kunnan ja Säkylän Yrittäjien välisen elinvoimalupauksen.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
Pöytäkirjan liitteenä Säkylän kunnan ja Säkylän Yrittäjät ry:n elinvoimalupaus 28.11.2022.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |