Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta
Pöytäkirja 27.06.2023/Pykälä 63


 

Satakunnan Lajitteluasema SLA Oy:n ympäristöluvan rauettaminen, Eura

 

ES ymplk 27.06.2023 § 63  

850/11.01.00/2023  

 

Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta on myöntänyt Satakunnan Lajitteluasema SLA Oy:lle 13.12.2016 muutoksen Lounais-Suomen ympäristökeskuksen vuonna 2007 myöntämään lupaan. Tämä lupa on voimassa toistaiseksi.  Laitoksella on tehty tarkastuskäynnit ensin 1.11.2016 luvan haun yhteydessä sekä määräaikaistarkastukset 30.10.2019 ja 14.9.2022 ja luvan lopputarkastus 16.5.2023. Toiminta sijoittuu Euran kunnan Laihian kylään kiinteistölle Hakula 50-433-1-46 osoitteeseen Terhontie 67, 27430 Panelia.

 

Metallijätteiden varastointi-, käsittely- ja kierrätystoiminta ei ole koskaan toteutunut vuonna 2016 myönnetyn luvan kuvaamalla tavalla eikä luvan kuvaamassa laajuudessa. Luvan myöntämisen jälkeen alueelle ei ole tuotu uusia jätteitä. Siellä on ainoastaan käsitelty, lajiteltu ja poiskuljetettu edellisen luvan aikana kiinteistölle tuotuja metallijätteitä.  Sekalaisia metallijätteitä oli uuden lupakauden alkaessa alueella lajittelemattomina todella paljon ja laajalla alueella. Metallijätteitä säilytettiin pinnoittamattomalla alustalla. Vuoden 2019 tarkastuksella toiminnanharjoittaja on ensimmäisen kerran ilmoittanut, että toimintaa ei aiota jatkaa eikä alueelle vastaanoteta uusia jätteitä. Silloin aluetta aloitettiin tyhjentämään siellä olevista materiaaleista tarkoituksena lopettaa toiminta kokonaan ja siivota alue lupamääräysten mukaisesti.  Valvontasuunnitelman mukaisessa seuraavassa tarkastuksessa vuonna 2022 todettiin, että siivousta ei ole vielä saatettu päätökseen. Alue kehotettiin siivoamaan 30.11.2022 mennessä ja lopputarkastus tehtiin 16.5.2023. Toiminnanharjoittajaa on kuultu ympäristöluvan suunnitelmallisen valvonnan yhteydessä vuosina 2019 ja 2022. Toiminnanharjoittajan mukaan lupaa vaativa toiminta on lopetettu eikä sitä enää aloiteta uudestaan.

 

Toiminnanharjoittajan on lupamääräyksen 15. mukaan saatettava laitosalue toiminnan loputtua sellaiseen kuntoon, ettei siitä aiheudu epäsiisteyttä tai ympäristön pilaantumisen vaaraa. Vuoden 2022 tarkastuksessa on edellytetty, että siivoukseen kuuluu materiaalien poiston lisäksi alueen roskaantuneen pintamaan kuoriminen vähintään 30 cm syvyydeltä ja kuorittujen pintamaiden seulonta roskista ja jätteistä tai muu toimenpide, jolla päästään samaan lopputulokseen. Alueelle ei saa jäädä roskaantunutta maaperää eikä maan päällä näkyvää roskaantumista. Alueelle jää suuri sorapintainen kenttä sekä betoniperustukset rakentamatta jääneestä hallista. Lopputarkastusmuistion mukaan alue on siivottu ympäristölupapäätöksessä määrätyllä tavalla. Jätteiden käsittelytoiminnalta on vaadittu loppusiivouksen varmistamiseksi vakuus. Koska loppusiivous on luvan mukaisesti suoritettu, voidaan tämä vaadittu 2000 €:n vakuus tarpeettomana vapauttaa.

 

Kiinteistöllä ei nykyisin harjoiteta ympäristönsuojelulain (527/2014) 27 §:ssä tarkoitettua ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaa toimintaa eikä ympäristölupaa tarvita. Ympäristönsuojelulain 88 §:n mukaan lupaviranomainen voi päättää, että lupa raukeaa, jos toiminta on ollut keskeytyneenä yhtäjaksoisesti vähintään viisi vuotta tai toiminnanharjoittaja ilmoittaa, ettei toimintaa aloiteta tai että toiminta on lopetettu.

 

 

Lisätietoja:  Ympäristöylitarkastaja Johanna Thessler, p. 040 7307 423,

johanna.thessler@sakyla.fi

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Jukka Reko

 

Päätösehdotus Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta päättää rauettaa kiinteistöllä Hakula 50-433-1-46 toimineen Satakunnan Lajitteluasema SLA Oy:n ympäristöluvan, sillä toiminta on loppunut eikä alueella enää harjoiteta ympäristönsuojelulain tarkoittamaa ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaa toimintaa eikä ympäristölupaa näin ollen tarvita. Samalla päätetään vapauttaa jätteenkäsittelytoiminnan loppusiivouksen vakuudeksi vaadittu 2000 €:n vakuus. Päätöksestä luvan rauettamiseksi peritään ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukainen 193 €:n maksu.

 

Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaan.

 

 ======