RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta
Pöytäkirja 05.03.2024/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lautakunnan alaisten viranhaltijapäätösten tiedoksi saattaminen
ES ymplk 05.03.2024 § 26
Kuntalain 92 §:n mukaan mm:
"Kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Hallintosäännössä voidaan määrätä, että 1 momentissa tarkoitettu oikeus koskee vastaavasti lautakuntia, niiden puheenjohtajia tai hallintosäännössä määrättyä kunnan viranhaltijaa asianomaisen lautakunnan alaisen viranomaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirretyissä asioissa, jollei kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai 1 momentissa tarkoitettu hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija ole ilmoittanut asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos kunnat niin sopivat."
Hallintosäännön 48 §:n mukaan: "Asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.
Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä."
Hallintosäännön 50 §:n mukaan:
"Kunnanhallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta.
Ilmoitus tehdään sähköisesti kunnanhallituksen (ja lautakunnan) puheenjohtajalle ja esittelijälle.
Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen (tai lautakunnan) käsiteltäväksi."
Em. viranhaltijan ratkaistavaksi siirretyt lupa- ym. asiat, joita ei voi ottaa toimielimen käsiteltäväksi, on tarkoituksenmukaista tuoda kuitenkin tiedoksi ympäristölautakunnalle. Lautakunnan tiedoksi saatetaan päätösehdotuksessa mainitut viranhaltijapäätökset. Päätökset esitellään tarvittaessa kokouksessa.
Esittelijä Ympäristöpäällikkö Jukka Reko
Päätösehdotus Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta päättää merkitä seuraavat päätökset tiedokseen. Päätöksiin ei ole otto-oikeutta.
Ympäristöpäällikkö
Lain- ja asetuksen mukaiset päätökset
§ 3 Öljysäiliön jättäminen maahan, Eura
§ 4 Öljysäiliön jättäminen maahan, Säkylä
§ 5 Öljysäiliön jättäminen maahan, Eura
§ 6 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta, Eura
Ympäristöylitarkastaja
Lain- ja asetuksen mukaiset päätökset
§ 2 Maisematyölupa, Uusi Sieravuori Oy, Eura
§ 3 Ajoneuvon siirtopäätös Sahakatu, Huittinen
§ 4 Ajoneuvon siirtopäätös Ratatie, Huittinen
Rakennustarkastajat ja tarkastusinsinööri
Eura
Ilmoitus Rakennushanke Osoite
2024-1 Takan ja kevythormin asennus Suontaustankuja 13
2024-2 Julkisivumateriaalin vaihto Antintie 41a
Lupa Rakennushanke Osoite
24-1001 Jatkoaika valmistumiselle Eurajoentie 185a
24-1004-T Puistomuuntamo Alhontie 300
24-1005-T Puistomuuntamo Honkilahdentie 711
24-1006-T Puistomuuntamo Honkilahdentie 624
24-1007-T Puistomuuntamo Harjuntie 116
24-1008-T Puistomuuntamo Harjuntie 71
24-1009-R Toimistotilojen muutos Luvalahdentie 1
majoitustiloiksi
24-1010-R Talousrakennus Ryyminhaara 13
24-1011-T Puistomuuntamo Honkilahdentie 936 ja 903
24-1012-T Puistomuuntamo Honkilahdentie 936
24-1013-T Liiketilojen muutostyö Satakunnankatu 4
24-1014-R Varastohallin laajennus Inkimäentie 140
24-1015-R Asuinrakennuksen laajennus Knuutilantie 11
24-1016-R Asuinrakennus Kolmhaarantie 11
24-1017-R Käyttötarkoituksen muutos Naskinkuja 23
24-1018-R Asuinrakennuksen Antintie 73
ullakkotilojen käyttöönotto
Huittinen
Luvat ja Rakennushanke Osoite
ilmoitukset
24-5001-R Talousrakennuksen purku ja Vampulantie 243
verstaan rakentaminen
24-5002-R Konehalli Korkeakoskentie 597
24-5003-R Lämpökeskuksen laajennus Lehteläntie 78
24-5004-T Huoneistomuutos Töyryntie 21
24-5005-R Sähköpääkeskus Ratatie 318
24-5006-I Luhtiaitta Kukonharjantie 739
24-5007-T Vaunukuivuri Rekikoskentie 791
24-5008-R Maatalouden konevarasto Rajalantie 47
24-5009-R Omakotitalon laajentaminen Torkinkatu 31
24-5010-R Omakotitalo Loimijoentie 206
24-5011-R Autokatos/varasto Loimijoentie 206
24-5012-R Saunarakennus Loimijoentie 206
24-5013-JR Jatkoaika valmistumiselle Nanhiantie 3
paritalo
Säkylä
Ilmoitus Rakennushanke Osoite
2024-2 Broilerkasvattamojen muutos Idänpuolentie 286
2024-3 Puuvaja Metsälänpolku 32
2024-4 Aurinkovoimala katolle Kuokkamaankuja 10
Lupa Rakennushanke Osoite
24-3001-T Maalämpökaivo Krouvintie 1
24-3002-R Loma-asunto Pirunvuorentie 115a
24-3003-T Kahvilatilat Pastorintie 2
24-3004-R Varasto Kraputie 82a
24-3005-T Viilennyslaitteiston saneeraus Kirkkosaarentie 190
24-3002-JR Jatkoaika valmistumiselle Karhiantie 180
Asuinrakennuksen laajennus
24-3003-JR Jatkoaika valmistumiselle Vankilantie 89
Broilerkasvattamo
24-3004-P Suunnitelmasta poikkeaminen Köyliöntie 9
Suunnitelmapiirustusten
tarkistaminen
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |