RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta
Pöytäkirja 05.03.2024/Pykälä 18
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ympäristöluvan rauettaminen/ Alu-Uusio Ky, Säkylä
ES ymplk 05.03.2024 § 18
113/11.01.00/2024
Köyliön ympäristölautakunta on 18.7.2001 myöntänyt Alu-Uusio Ky:lle ympäristöluvan sähkökaapelien mekaaniseen käsittelyyn. Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta on tehnyt 24.6.2014 päätöksen luvan lupamääräysten tarkistamisesta. Laitos sijaitsee Säkylässä Voitoisten kylässä kiinteistöllä Sankkila 319-401-1-1020 osoitteessa Voitoistentie 55A, 27730 Köyliö. Ympäristöluvan määräaikaistarkastus on suoritettu viimeksi 10.6.2021. Luvan haltija on toimittanut kirjallisesti tiedon siitä, että laitoksen toiminta on päättynyt ja pyytänyt ympäristöluvan rauettamista.
Ympäristölupaa ei tarvita, jos lupaa vaativa toiminta on loppunut ja kiinteistöllä ei harjoiteta ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaa toimintaa. Ympäristönsuojelulain (527/2014) 88 §:n mukaan lupaviranomainen voi päättää, että lupa raukeaa, jos toiminnanharjoittaja ilmoittaa, että toiminta on lopetettu eikä sitä aiota enää jatkaa. Samalla lupa poistuu valvontasuunnitelmasta eikä sinne enää tehdä säännöllisiä suunnitelman mukaisia valvontakäyntejä.
Lisätietoja Ympäristöylitarkastaja Johanna Thessler, p. 040 7307 423, johanna.thessler@sakyla.fi
Esittelijä Ympäristöpäällikkö Jukka Reko
Päätösehdotus Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta päättää lopettaa Alu-Uusio Ky:n ympäristöluvan, sillä kyseisellä paikalla ei enää harjoiteta ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaa toimintaa eikä ympäristölupaa tarvita. Päätöksestä luvan rauettamiseksi peritään ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukainen 193 €:n maksu.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |