RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta
Pöytäkirja 05.03.2024/Pykälä 21
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lausunto Vaasan hallinto-oikeudelle Etelä-Satakunnan ympäristölautakunnan päätöksestä tehdystä valituksesta, Säkylä
ES ymplk 05.03.2024 § 21
438/11.01.00/2023
Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta on 12.12.2023 § 126 tehnyt päätöksen Saulan Tila Oy:n kanalan aiheuttamia hajuhaittoja ja niiden torjuntaa koskevassa asiassa. Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta on päättänyt, että Saulan Tila Oy:n kanalarakennuksissa tehdyt toimenpiteet hajuhaittojen vähentämiseksi riittävät ainakin toistaiseksi. Päätöksen mukaan hajuhaittojen ei katsota tehtyjen toimenpiteiden jälkeen olevan kohtuuttomia eikä toisaalta kohtuullisin toimin enää vähennettävissä. Tehdystä päätöksestä on valitusaikana toimitettu Vaasan hallinto-oikeuteen valitus. Vaasan hallinto-oikeus pyytää Etelä-Satakunnan ympäristölautakunnalta 7.3.2024 mennessä lausuntoa tehdystä valituksesta.
Valituksessa kahden naapurikiinteistön asukkaat kertovat hajun voimakkuudesta ja sen aiheuttamista haitoista sekä siitä, että tehdyt toimenpiteet eivät heidän mielestään ole vaikuttaneet hajuhaittojen voimakkuuteen eivätkä esiintyvyyteen. Valituksessa vaaditaan tiukempia toimenpiteitä mahdollisimman pian. Vaatimuksena on, että kaikkiin kolmeen kanalaan asennetaan haju- ja pölysuodattimet ja riittävän korkeat ja tehokkaat diffuusorit ja, jos nämä toimenpiteet eivät riitä, niin kanalatoiminta vaaditaan siirrettäväksi pois keskeltä asutusta.
Valitus on esityslistan oheismateriaalina.
Lisätietoja ympäristöylitarkastaja Johanna Thessler, p. 044 7307 423,
Esittelijä Ympäristöpäällikkö Jukka Reko
Päätösehdotus Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta antaa asiassa seuraavan lausunnon: Ympäristölautakunta on alkuperäisessä päätöksessä esittänyt päätökselleen perustelut, joita ei tässä enää toisteta vaan ne toimivat edelleen perusteluina. Lisäksi todetaan, että hajupäiväkirjojen merkitystä vähentää se, että niihin ei ole löytynyt osallistujia. Valituksessa kuvataan alueella esiintyvä haju ja pöly niin voimakkaaksi, että luulisi myös muiden lähinaapureiden kokevan sen niin häiritseväksi, että hekin olisivat ottaneet asian eri käsittelyvaiheissa voimakkaammin kantaa ja mahdollisesti myös valittaneet tehdystä päätöksestä. Lisäksi halutaan tuoda esiin, että valituksessa kerrataan asian käsittelyn eri vaiheissa tehtyjä päätelmiä kuten terveysvalvonnan suositus toimenpiteille, Etelä-Satakunnan ympäristölautakunnan näkemys toiminnan luvanvastaisuudesta ja hajuhaittojen kohtuuttomuudesta. Nämä kaikki kirjaukset on kuitenkin tehty jo ennen kanalan varustamista diffuusoreilla. Niillä on perusteltu sitä, että toiminnanharjoittajalta vaaditaan toimenpiteitä, jotka nyt on toteutettu. Ne eivät koske enää tämänhetkistä tilannetta.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |